Are palkkasotkuista - Olimme sokeita

Are Oy:n toimitusjohtajan Heikki Pesu tunnustaa, että yritys on ollut liian sokea ja luottanut siihen, että alihankkijat maksavat työehtosopimuksen mukaiset palkat työntekijöilleen.

Pesun mukaan hän kävi tänä aamuna Sähköliiton toimistolla selvittämässä alipalkkasotkuja.

–  En tiedä, miksi asiaa ei ole hoidettu kuntoon aiemmin, vaikka Sähköliitto on ollut yhteydessä meihin palkkaongelmista viime vuonna. Itse kuulin asiasta vasta eilen, myöntää Pesu.

– Nyt näyttää siltä, että työntekijät eivät ole saaneet riittävää palkkaa eikä kaikkia korvauksia ole maksettu. Meidän käsityksemme mukaan vähimmäispalkat ja verot olisi ollut mahdollista maksaa sillä rahalla, minkä alihankkijoille maksoimme. Emme tietenkään hyväksy mitään laittomuuksia, pamauttaa Pesu.

Virolainen postilaatikkoyritys tuli yllätyksenä


Pesun mukaan Are Oy seuraa alihankkijoidensa toiminnan laillisuutta tilaajavastuu.fi sivustolta.

– Meillä on käytössä vahtipalvelu, joka ilmoittaa, jos yritys ei hoida velvotteitaan kuten veroja. Tämä ei näköjään enää riitä, toteaa Pesu.

Pesun mukaan yrityksellä pitäisi olla myös toimisto jossain Suomessa.

Aliurakointia voi käyttää ja lomauttaa omiaan

MTV uutisten tutkivan ryhmän saamien tietojen mukaan Are Oy oli syksyllä lomauttamassa omia työntekijöitään, vaikka palkkasi samaan aikaan Vantaan työmaalle aliurakoitsijoita.

– Meillä oli tälläinen tilanne, kun meillä oli yt-neuvottelut käynnissä. Mutta sitten neuvotteluissa huomasimme, että voimme käyttää lomautuksen uhanalla olevia työntekijöitä urakassa. Lomautukset peruttiin sitten, sanoo Pesu.

Näin Are hakee aliurakoitsijoita.







Lue myös:

    Uusimmat