Apulaisoikeuskansleri on pyytänyt aluehallintovirastoilta selvitystä asiaan.
Terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä niin kuin laki edellyttää, kertoo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan eri puolella Suomea oli vuosina 2021–2022 laajoja ongelmia välittömän yhteyden saamisessa terveydenhuoltoon.
Eri alueilla oli huomattavaa vaihtelua. Selvitysten perusteella osa kunnista ja kaupungeista oli ollut asian vuoksi pitkään yhtäjaksoisen valvonnan kohteena.
Muun muassa takaisinsoittopyyntöjä oli rajoitettu teknisesti ja takaisinsoittoyrityksiä oli tehty vain yksi. Ongelmia oli vielä tänä vuonna.
Selvitysten perusteella oli apulaisoikeuskanslerin mukaan laajempanakin käytäntönä, että terveydenhuoltoon yhteyttä ottaneelle ihmiselle tehdään vain yksi takaisinsoittoyritys.
Puumalainen korostaa, että terveydenhuollon järjestämistä koskevat aikarajat ovat velvoittavia oikeusnormeja, eivät tavoiteluontoisia kirjauksia.
Asiasta useita kanteluita
Apulaisoikeuskansleri otti yhteyden saamiseen liittyvät ongelmat tutkittavaksi omasta aloitteestaan. Oikeuskanslerinvirastoon oli lisäksi tullut loppuvuodesta 2021 useita hoitoon pääsyä ja yhteyden saantia koskevia kanteluita.
Merkittävä syy ongelmiin on Puumalaisen mukaan terveydenhuollon käytettävissä olevien resurssien puute.
Apulaisoikeuskansleri on pyytänyt aluehallintovirastoja toimittamaan asiasta selvitykset toukokuun loppuun mennessä. Hänen mukaansa aluehallintovirastojen tulee terveydenhuollon järjestämistä valvoessaan käyttää tarvittaessa ankarimpiakin toimenpiteitään, jos valvottavaa ei muuten saada noudattamaan laillisia velvollisuuksiaan.
Uusimmat
-
18:48
MTV seuraa: SM-liigakierros räväkästi käyntiin! Kärpät iski Tampereella, Joonas Rask osui ilmasta HIFK:lle
-
18:42
Maastavedon jättituloksen tehnyt Veli Kumpuniemi on kuollut
-
18:40
Therese Johaug teki välivuotenakin jäätävän tilin
-
18:31
Timo Vornanen huolestui eduskunnan turvallisuudesta, mutta ei itsensä takia
-
18:10
Raju rahariita sai uuden käänteen – OC:n Täydelliset naiset -tähti jäi kiinni valehtelusta
-
18:02
MTV selvitti: Näissä kunnissa saa eniten kotihoidon tukea – ensi vuonna kärkeen nousee uusi kunta
-
17:28
Todella ällöttävät patongit! Halloweenin helppo tarjoiluvinkki
-
17:15
Poptähti Demi Lovato yllätti lateksiasussa – näyttävät kuvat punaiselta matolta
-
17:00
Uutuuskirja: Lähipiiri jäi ihmettelemään, mitä ihmettä Sanna Marinille tapahtui vuonna 2021
-
16:54
Itämerellä kulkevalla öljytankkerilla tulipalo
-
16:46
Tappiot eivät horjuta Markku Kanervan asemaa Huuhkajissa – "Ei ole sellaista tarvetta"
-
16:12
Toyotan MM-rallikuski avautui kovasta kohtalostaan: "Olen ollut todella stressaantunut"
-
16:01
Presidentti Zelenskyi vierailee Berliinissä
-
16:01
Ensitreffit-parien yhteiselo ahdistaa Töllötuomareita – "En pysty enää katsomaan"
-
15:42
Poliisi löysi Helsingin Puhoksesta kahvilan, jossa pyöritettiin laajaa kokaiinikauppaa
-
15:35
Sonja Aiello tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin
-
15:33
MTV:n Mika Tommola tuomittiin pahoinpitelystä – sai sakkotuomion
-
15:30
Poliisi selvitti Ulvilan lapsikaappauksen motiivin – pakenivat lasten kanssa asuntoautolla Norjaan
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
Lataa lisää