Applen insinööri kuoli Teslan ajettua päin betonimuuria – autopilotti sekoili aiemminkin samassa paikassa

Tesla-kuski kuoli – autopilotti oli aktiivisena 0:49

Autonomisten autojen maine otti osumaa viime kuussa yhdysvaltalaisnaisen menehdyttyä tämän jäätyä Uberin robottiauton alle. Maaliskuun lopulla sattui myös toinen ihmishengen vaatinut onnettomuus, jossa auton teknologialla oli ainakin jonkinlainen osuus.

VIDEO VOI JÄRKYTTÄÄ: Uberin robottiauto törmäsi keski-ikäiseen naiseen traagisin seurauksin

38-vuotias Walter Huang oli ajamassa Tesla Model X:llään kalifornialaista moottoritietä, kun hän törmäsi betoniseen liikenteenjakajaan. Törmäys ja sitä seurannut tulipalo olivat erittäin rajuja, eikä Huangin pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä.

Kuljettaja ei totellut autoaan

Teslan Autopilot-toiminto ei ole nimestään huolimatta varsinainen autopilotti, mutta hyvissä olosuhteissa se mahdollistaa ajamisen ilman, että kuljettajan täytyy pitää koko ajan ratista kiinni. Viranomaisten ja Teslan suorittamissa tutkimuksissa on paljastunut, että Huang ei totellut auton käskyä tarttua rattiin. Auto antoi varoituksen kuusi sekuntia ja 150 metriä ennen kohtalokasta törmäystä, mutta toistaiseksi tuntemattomasta syystä Huang ei ottanut autoa hallintaansa, vaikka tiesi autolla olleen ongelmia selviytyä kyseisestä tienkohdasta.

Huangin perheen mukaan tämä oli valittanut Teslalle useaan otteeseen Autopilot-toiminnon kyvyttömyydestä havaita kyseistä betonista liikenteenjakajaa. Huang oli kertonut auton ohjanneen sitä päin useita kertoja, mutta hän oli aina ehtinyt puuttumaan peliin. Samainen muuri koitui Huangin kohtaloksi 23. maaliskuuta.

Betonimuurin edessä on tyypillisesti suoja, jonka tarkoituksena on lieventää törmäyksen voimakkuutta. Tämä suoja oli kuitenkin vaurioitunut lähes kahta viikkoa aiemmin sattuneen kolarin yhteydessä eikä sitä oltu korvattu uudella.

Alla olevalla videolla Teslan itsekin omistava Shantanu Joshi näyttää, miten hänen autonsa reagoi samassa paikassa, missä Huang menehtyi. Videolla auto ei anna minkäänlaista varoitusta, vaan lähtee kaartamaan kohti liikenteenjakajaa.


Teslan mukaan sen autoilla ajaneet asiakkaat ovat ohittaneet kyseisen liikenteenjakajan Autopilot-toiminto aktivoituna noin 85 000 kertaa ilman yhtäkään aiempaa onnettomuutta.

Kahden lapsen isä

Insinööritaustainen Huang oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. Hänen kerrotaan työskennelleen pelistudio Electronic Artsilla 13 vuoden ajan ennen kuin hän viime marraskuussa siirtyi teknologiajätti Applen leipiin. 

Kyseessä oli kolmas kerta, kun aktiivisella Autopilotilla varustetun Teslan kuljettaja menehtyi kolarissa.

Lähde: ABC 7 News

***

Poliisin video: Nainen kuoli Uberin robottiauton alle 0:22

Lue myös:

    Uusimmat