Apple vahvisti: 16-vuotias hakkeri ei päässyt käsiksi asiakastietoihin

Australialaishakkeri on päässyt käsiksi Applen salattuihin tietoihin, uutisoi Appleinsider. Applen mukaan käyttäjien asiakastiedot eivät kuitenkaan ole vaarassa.

Australian Melbournessa asuva, ainoastaan 16-vuotias hakkeri on toistaiseksi tuntemattomilla keinoilla onnistunut murtautumaan Applen palvelimille ja saamaan käsiinsä salattua dataa. Tällä hetkellä vaikuttaa, että tietomurrossa on erityisen ohjelmiston lisäksi käytetty erittäin salaisia ”auktorisoituja suoja-avaimia”, joilla Applen palvelimiin on päästy käsiksi.

Applen tietoturvahenkilöstö havaitsi tietomurron ja ilmoitti asiasta FBI:lle, joka puolestaan siirsi tapauksen Australian liittovaltion poliisin käsiteltäväksi. Nuoren kotiin tehdyn ratsian myötä löydettiin kaksi hyökkäyksessä käytetty tietokonetta, matkapuhelin sekä 90 gigatavua palvelimilta kerättyä dataa sisältänyt kovalevy. Data, joka ei kuitenkaan sisältänyt käyttäjien yksityistietoja, oli tallennettu kansioon nimeltä ”hacky hack hack”.

Melbournelainen myönsi Australian nuoriso-oikeudessa syyllisyytensä IP-osoitteiden tarjotessa vastaansanomattomia todisteita häntä vastaan. Apple on ollut tapauksesta tähän asti varsin vaitonainen, mutta lisää kuultaneen tulevaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat