USA, 2014. Ohjaus Matt Reeves. Käsikirjoitus: Rick Jaffa, Amanda Silver, Mark Bomback. Kuvaus: Michael Seresin. Leikkaus: William Hoy, Stan Salfas. Musiikki: Michael Giacchino. Tuotanto: Peter Chernin, Dylan Clark, Rick Jaffa, Amanda Siver. Pääosissa: Andy Serkis, Jason Clarke, Gary Oldman, Keri Russell, Toby Kebbell, Kodi Smith-McPhee. Kesto: 131 min. Levittäjä: SF Film.
Edellisessä Apinoiden planeetta -elokuvassa Alzheimerin tautia vastaan kehitetty virus levisi ja alkoi tappaa ihmisiä mutta teki apinoista entistä terävämpiä ja kyvykkäämpiä. 10 vuotta myöhemmin San Franciscon liepeillä sijaitsevassa metsässä asuu Caesarin johtama apinalauma, joka ratsastaa hevosilla, jotkut eläimistä jopa puhuvat ihmisten kieltä, tässä tapauksessa tietysti englantia. Kaikki osaavat kommunikoida viittomakielellä, joka on elokuvassa tulkattu tekstityksellä.
Saalistusretkellään apinat kohtaavat ihmisiä, vaikka luulivat kaikkien kuolleen. Ihmiset etsivät apinoiden reviiriltä vesienergialähdettä palauttaakseen sähköt San Franciscoon. On ilmiselvää, ettei lajien välinen ensikohtaaminen suju hyvin. Asetelma on kuin suoraan lännenelokuvista: muukalainen tunkeutuu valtaväestön reviirille ja panee suhteet sekaisin. Apinoiden joukossakin syttyy verinen taistelu Caesarin ja johtajuutta janoavan Koban välille. Myös Malcolmin johtamassa ihmisten leirissä luottamus murenee. Kun Caesar haavoittuu, Koba luo pelon ilmapiirin ja saa siten alistettua muut käskyläisikseen.
Sekä Caesar että Malcolm ovat isiä ja omien laumojensa keulahahmoja. Molemmilla on rakastettunsa ja samanikäiset teinipojat, Caesarilla lisäksi vielä vastasyntynyt poikavauva. Apinoiden ihmismäisyys on viety niin pitkälle, että tarinassa Caesar on mukana jopa vaimonsa synnytyksessä. Heti alkumetreillä painotetaan sitä, että perhe on tärkein, kuten amerikkalaisten elokuvissa on aina tapana toitottaa.
Apinat ovat elokuvan kiistattomia staroja, joiden rinnalla ihmiset jäävät ohuiksi ja epäkiinnostaviksi statisteiksi, joita kuitenkin tarvitaan juonen kuljetuksessa. Koska apinoilla on kokemusta julmista, kärsimystä tuottavista ihmisistä, ihmisten on todella ansaittava eläinten luottamus. Tästä syntyy erittäin tunteikasta mutta samalla kliseistä draamaa.
Aseilla ei elokuvassa saavuteta mitään muuta kuin tuhoa, joten tässä mielessä elokuva voidaan nähdä myös aseiden vastaisena puheenvuorona. Matt Reevesin ohjauksessa on hyvä rytmi ja hän käyttää 3D:tä tyylikkään säästeliäästi.