Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on suomalaisten menestyksen, hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistaminen ja vahvistaminen.
Suomen turvallisuuspoliittisen linjan tavoitteena on toisen maailmansodan jälkeen ollut pysyä kaikenlaisten jännitteiden synnyttämien ristiriitojen ulkopuolella, puolueettomana.
Omien ratkaisujemme pohjalta olemme luopuneet puolueettomuudesta ja päätyneet määrittämään itsemme sotilaallisesti liittoutumattomaksi kansakunnaksi.
Olemme selkeästi osa eurooppalaista yhteisöä, jossa demokratia, ihmisoikeudet ja ihmisten välinen tasa-arvo ovat keskeisiä arvoja.
Suomen keskeiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat selkeitä; omat uskottavat puolustusvoimat, Euroopan Unionin jäsenyys, laaja yhteistyö erityisesti Ruotsin ja Naton kanssa sekä hyvät, toimivat naapuruussuhteet kaikkien naapureiden, myös Venäjän kanssa.
Läntisen maailman – johon arvopohjaan siis Suomi kiistatta kuuluu ja haluaa kuulua – ja Venäjän välillä ikävä, vahingollinen ja vaarallinen kriisi Ukrainan tilanteen johdosta on lisännyt merkittävällä tavalla jännitteitä Suomen lähiympäristössä, erityisesti Itämerellä.
Jännitteisessä tilanteessa – kun ajatellaan ihan tavallisen suomalaisen ihmisen menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta – on tärkeää pitää pää kylmänä. Tähän tilanteeseen sopii todella huonosti nopeasti muuttuva, poukkoileva politiikkalinjausten muutos.
SDP:n entinen puheenjohtaja, pitkäaikainen parlamentaarikko, ulko- ja turvallisuuspolitiikan syvällinen tuntija Eero Heinäluoma arvioi vappupuheessaan, että Suomen vakaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan tekeminen rakentuu tänäpäivänä SDP:n, keskustapuolueen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön luoman käytännön ulkopoliittisen linjan varaan. Arvio on oikeaan osunut.
Hallituspuolue kokoomus on muuttamassa omaa Nato-jäsenyyden linjaansa. Kokoomuksen tahtotilaksi näyttää tulevan, että Nato-jäsenyyttä haetaan lähivuosina.
Tämä kanta on selkeässä ristiriidassa nyt vallitsevan ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan ja kansalaisten tahtotilan kanssa.
Olisiko nyt – ihan tavallisten suomalaisten vuoksi – tarpeen synnyttää vahva kansalaisliike Suomen vakaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan jatkuvuuden puolesta?