Antti Palolan kolumni: Ay-liike ei häviä mihinkään metsäpatruunoista huolimatta – "Isäntävallan pyrkiessä lisääntymään myös ay-liikkeen on terävöitettävä edunvalvontaansa"

Metsäteollisuus perustelee päätöstään sillä, että se haluaa lisätä paikallista ja yrityskohtaista sopimustoimintaa. Mitä tämä sitten tarkoittaa – siihen vastasi hallituksen puheenjohtaja, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä viime lauantain haastattelussa (HS 3.10.). Hän totesi kiertelemättä, että työnantajien pyrkimys paikallisessa sopimisessa on muun muassa lisätä työnantajien oikeutta päättää työn järjestämisestä - eli lisätä niin sanottua direktio-oikeutta.

Arvostan Hämälän suoraa puhetta asiassa, jossa monet muut elinkeino- ja yrityselämän johtajat sekä poliitikot kukin vuorollaan toistelevat sopimisen vapauden autuutta. Ay-liike on koko ajan tiennyt, mikä paikallisen sopimisen vapauttamisen perimmäinen tarkoitus on. Työntekijä on aina työelämän heikompi osapuoli, ja Metsäteollisuus ry:n johdolla hänestä halutaan vielä heikompi.

Metsäpatruunoiden ajatus on jo jonkin aikaa ollut, että ensin suitsitaan keskitettyjä sopimuksia tehnyt ja suomalaisen työn hinnasta neuvotellut työnantajakeskusjärjestö EK. Seuraavaksi vuorossa näyttäisi olevan valtakunnallisia sopimuksia neuvottelevat toimialakohtaiset työnantajaliitot. Idean aivan perimmäinen tavoite on, että yritykset neuvottelevat jatkossa työpaikkakohtaiset sopimukset suoraan yksittäisten työntekijöiden kanssa.

Metsäpatruunoiden kaavailema kehitys vaikuttaa urheilutermiä käyttääkseni vähän siltä, että nyt liukuu kiekko omaan maaliin.  Tarkoitan, että työnantajapuolella on jo pitkään haluttu vähentää työehtosopimusten määrää. Työpaikkakohtaisen sopimisen tiellä kuljetaan kuitenkin aivan päinvastaiseen suuntaan. Silloin tehdään moninkertainen määrä paikallisia työehtosopimuksia. Se puolestaan lisää yrityksen henkilöstöhallinnon kuormitusta ja edellyttää lisää resursseja tehtävästä suoriutumiseksi. 

Olen melko varma, että kaikki pienemmät yritykset eivät hurraa Metsäteollisuuden ratkaisulle vaan haluavat säilyttää nykyisen liittotason sopimusrakenteen. Tälle halulle päätösvaltaa käyttävät metsäteollisuuden mahtiyritykset viittaavat kintaalla.

***

Sivujuonena metsäpatruunoilla ja vähän muillakin on pitkään itänyt ajatus ajaa alas heidän inhoamansa suomalainen ay-liike ja lisätä isäntävaltaa. Jos tämä toteutuisi, se merkitsisi paluuta yli sadan vuoden takaiseen menneisyyteen. Jokainen, joka on ”linnansa ja päätalonsa” lukenut tietää, mitä se kauniiden paikallisen sopimisen autuudesta viestivien puheiden takana merkitsisi tavalliselle työntekijälle.

Mutta ei ay-liike mihinkään häviä, vaikka laajoista keskusjärjestöjen sopimuksista ja valtakunnallisista liittokohtaisista sopimuksista luovuttaisiinkin. Arvelen, että tapahtuu aivan päinvastoin. Jatkossakin liitot neuvottelevat sopimukset joko työnantaja- ja työntekijäliittojen kesken tai sitten liittojensa ohjeistamana paikallisesti luottamusmiehen kanssa. Tässä puolestaan on viestini ammattiliitoille: työntekijöiden järjestäytymisestä tulee entistäkin tärkeämpää. Jäsenhankintaan sekä -pitoon liittojen onkin syytä laittaa vastedes paljon ”paukkuja”. Vanha totuus, että yksin voi pyytää, mutta vain yhdessä voi vaatia, on työelämässä edelleen työntekijöille tärkeä viesti.

Metsäteollisuuden ilmoituksen jälkeen käydystä julkisesta keskustelusta minulle on muodostunut kuva, että siellä ei ole harkittu asiaa aivan loppuun asti. Ei nähdä, mitä valitulla tiellä vastaan voi tulla. Ilmassa on vähän soitellen sotaan lähtemisen meininki.

Jos Metsäteollisuuden ilmoitus luopua valtakunnallisesta työehtosopimustoiminnasta saa seuraajia, myös ay-liikkeen on arvioitava omia tavoitteitaan ja toimintatapojaan. Tiedän, että ay-liike ei ole peloissaan eikä edes hermostunut. Tehtävämme on selvä: olemme jatkossakin työpaikoilla jäsentemme ja työntekijöiden tukena sopimuksia tehtäessä. Tavat toimia valitaan tilanteen mukaan. Työnantajien isäntävallan pyrkiessä lisääntymään myös ay-liikkeen on terävöitettävä edunvalvontaansa.

***

Työtehtäviini kuuluu lukematon määrä taustakeskusteluja erilaisten yhteiskunnallisten vaikuttajatahojen kanssa. Minulle on syntynyt useammassakin keskustelussa kuva, että nykyisiä elinkeinoelämän johtohenkilöitä harmittavat paitsi ay-liike, myös nykyinen hallitus.

Vaikutelma syntyy siitä, että useita elinkeinoelämän puolella viime aikoina tehtyjä päätöksiä ja linjauksia on ilman muuta pitänyt valmistella pitkään ja huolellisesti, mutta ratkaisujen julkistamisen ajankohta on tarkkaan harkittu. Sen lisäksi, että elinkeinoelämää närästävät ay-liike ja hallitus, meitä kaikkia kiusaavasta koronapandemiasta on luotu keppihevonen monillekin ikäville päätöksille ilman, että niillä olisi koronan kanssa mitään tekemistä.

EK julkaisee tämän tästä erilaisia kyselyitä siitä, miten paljon sen liitot luottavat – tai eivät luota – nykyiseen hallitukseen. Ohjausta ja neuvontaa yritysten puolelta hallituksen suuntaan annetaan asiassa jos toisessa.

Kun ikävät päätökset kerrotaan koronapelon ilmapiirissä, ay-liike on joutunut puolustuskannalle erityisesti lomautuksiin ja irtisanomisiin sekä moniin työehtojen heikennysesityksiin liittyvien kipeiden ratkaisujen vuoksi. Yrityspuolen strategiaan näyttää uhon lisäksi sisältyvän olettamus siitä, että ay-liike ei nousisi barrikadeille päätöksiä vastustamaan, koska se ei haluaisi heittää kapuloita muutenkin vaikeissa tilanteissa painivan hallituksen rattaisiin.

Erityinen harmituksen aihe tuntuvat joillekin olevan myös hallituksen naisministerit. He uskaltavat perinteisen yritysmyönteisen talouspuheen rinnalla rohkeasti keskustella myös kohtuullisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta. Kvartaalia tuijottavalle yritysjohtajalle sellainen ei sovi – paitsi tietenkin juhlapuheissa.

Antti Palola on vieraana MTV3:n Uutisaamussa kello 7.48. 

Kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja.