Työehtosopimuskierros on ollut käynnissä kuukausia. Sopimuksia on saatu, työtaisteluita on nähty, ja valtakunnansovittelijan toimistolla on riittänyt kuhinaa. Pahin voi olla kuitenkin vielä edessä, kun julkisen puolen neuvottelut tiivistyvät, kirjoittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Käytössä on ollut koko työmarkkina-arsenaali: kovat puheet, työtaistelut, uhkailu, painostus, kiristys – ja neuvotteluiden jälkeen lopputuloksen kaunistelu, joka hipoo totuuden rajoja.
Joitakin yrityksiä on uhkailtu mafiatyyliin lakkolistalla, jos ne eivät allekirjoita – sanaakaan muuttamatta – ammattiliiton tekemää sopimusta.
Yleensä kiemuroiden jälkeen on saatu sopimus, jossa on kutakuinkin sama yleislinja: palkankorotus runsaan kahden vuoden aikana 3,3 prosenttia ja kiky-tuntien poistuminen tai korvaaminen järjestelyllä, joka vaivoin avautuu työehtosopimuksista.
Sovittu korotuslinja on suurelle osalle yrityksiä väärä. Yritysten näkökulmasta liittokohtaiset sopimukset ovat yhtä keskitettyjä kuin keskusjärjestöjen aikanaan tekemät.
Paikallinen sopiminen ei ole sopimuksissa juuri edennyt.
Suomalainen työmarkkinakone on epäkunnossa, kun yksi sopimus vaatii kymmeniä neuvotteluja ja kasan työtaisteluita, eikä lopulta juuri mikään muutu.
Toki on myös aloja, joilla homma jotenkin toimii.
Suljetun talouden systeemi
Työmarkkinoiden pääongelma ei ole kuitenkaan ontuva neuvottelujärjestelmä ja -kulttuuri. Ongelma on syvempi: rakenteellinen valuvika. Suomen työmarkkinamalli on suljetun talouden systeemi.