Antti Niemi ojentaa Barcelona-legendaa – valmentajan kuppi pahasti nurin
MTV Urheilun asiantuntija Antti Niemi kritisoi Barcelona-päävalmentaja Xavin suunnanneen huomiota vääriin asioihin jalkapallon Mestarien liigan puolivälierissä Paris Saint-Germainia vastaan.
Barcelona johti puolivälieriä jo kahden maalin kaulalla, mutta keskuspuolustaja Ronald Araujon ulosajo ajoi katalonialaisisännät toisen osaottelun avauspuoliajalla tukalaan asemaan.
Barcelonan alettua sulaa niin alkoi myös seuralegenda ja päävalmentaja Xavi. Hän keuhkosi itselleen ulosajon toisella puoliajalla raivonpuuskallaan.
– Xavi on varmasti kaikista tuomioista tällä hetkellä eri mieltä. Ei minun mielestäni päävalmentajan, managerin, tehtävä ole tuollaisessa tilanteessa, kun tilanne on muutenkin vaikea, reagoida noin voimakkaasti. Kyllähän tuo jollain tavalla tarttuu myös pelaajiin, Antti Niemi arvosteli.
Niemen mukaan valmentajalta soisi "vähän fiksumpaa esimerkkiä". Asiantuntija Jari Litmanen täydensi huomiolla, että Xavilla on ollut viime aikoina muutenkin hermot kireällä.
Näet Xavin raivonpuuskan ylälaidan videolta. Alla Niemi ja Litmanen kertovat näkemyksensä.
Barcelonasta hankki ulosajon sittemmin vielä maalivahtivalmentaja José Ramón de la Fuente.
PSG tehtaili tiistaina katalonialaisten avausmaalin jälkeen neljä osumaa peräjälkeen ja voitti kaksiosaiset puolivälierät yhteismaalein 6–4. Samalla Barcelonan Mestarien liiga -kausi päättyi.
PSG kohtaa välierissä myöhemmin Borussia Dortmundin, joka päihitti puolivälierissä Atlético Madridin.
Barcelonan päävalmentaja Xavi on ilmoittanut aiemmin jättävänsä seuran kesäkuussa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää