Antti Kaikkonen MTV Uutisille: "Jalkapannoista ei todellakaan ole linjattu hallituksessa" – näin hallituskumppani kommentoi Maria Ohisalon yllättävää ulostuloa

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi Ylellä, etteivät kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille kaavaillut jalkapannat palvelisi hallitusohjelman kirjausta. Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan jalkapantojen hylkäämisestä ei ole sovittu hallituksessa.

Hallitusohjelman mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden valvontaa toteutetaan jatkossa teknisellä valvonnalla.

Julkisuudessa ratkaisuna on pidetty jalkapantoja, joiden käyttöönottoa on selvitetty.

Sisäministeri Maria Ohisalo sanoi tänään Ylellä, että jalkapannat eivät sisäministeriössä teetetyn selvityksen perusteella palvelisi hallitusohjelman kirjausta.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan jalkapanta-aiheesta ei ole hallituksessa yhteistä sopua.

– Hallitus ei ole tästä asiasta mitään linjannut, Kaikkonen sanoo MTV Uutisille.

Jalkapannoista ei ole päätetty poliittisesti

Ohisalo viittasi aiheesta puhuessaan sisäministeriössä teetettyyn selvitykseen, jonka mukaan jalkapannat eivät olisi järkevä tai taloudellisesti hyvä ratkaisu.

Kaikkosen mukaan aiheella ei ole kuitenkaan ollut poliittista käsittelyä.

– Hallitusohjelmassa puhutaan teknisestä valvonnasta. Jalkapannat on ollut yksi selvittämisen kohde, eikä siitä todellakaan ole linjattu hallituksessa, Kaikkonen toteaa.

Puolustusministerin mukaan kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden valvontaa tullaan käsittelemään syksyllä laittoman maahantulon torjuntaohjelmaa valmistellessa.

Kaikkonen ei suostu spekuloimaan, minkälaiset valvontaratkaisut sopisivat keskustalle, jos jalkapannat eivät käy ratkaisuksi, kuten Ohisalo aamulla kertoi.

Aiheesta ei Kaikkosen mukaan ole käyty vähään aikaan keskusteluja hallituksen piirissä.

"Käydäänpä asia ihan rauhassa läpi"

Hallituspuolueista etenkin juuri keskusta on pitänyt esillä kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille määrättäviä jalkapantoja.

Puolueen kansanedustaja Mikko Kärnä tviittasikin Ohisalon ulostulon jälkeen, että käynnissä on hallituskriisi ja sisäministerin kannan merkitsevän Kärnältä epäluottamusta ministerille.

Kaikkonen toppuuttelee kriisipuhetta.

– Kyllä me lähdemme tietysti siitä, että hallitusohjelmaa on noudatettava. Tästä teknisestä valvonnasta laittoman maassaoleskelun suhteen on hallitusohjelmassa kirjaus, ja kyllä me katsomme, että tämä kirjaus on voimassa, Kaikkonen sanoo.

– Mutta itse en ole kriisejä yleensä ottaen rakentamassa, vaan mieluummin niitä ratkomassa, eli käydäänpä asiaa ihan neuvotellen rauhassa läpi, Kaikkonen vetoaa.

Ohisalo: Hallitus linjaa selvityksen pohjalta

Sisäministeri Ohisalo täsmentää Twitterissä, että sisäministeriössä tehdyn selvityksen perusteella jalkapantojen "toteuttaminen hallitusohjelmakirjauksen mukaan ei olisi tarkoituksenmukaista".

Ohisalon mukaan hallitus linjaa aiheesta ministeriön selvityksen pohjalta.

Poliittista linjausta ei toisin sanoen sisäministerinkään mukaan ole mitä ilmeisimmin vielä tehty.

Juttua täydennetty Maria Ohisalon tviitillä kello 12.01 ja korjattu ingressin sekä jutun alun muotoilujen osalta kello 13.25.

Lue myös:

    Uusimmat