Antti Kaikkonen lähtee mukaan puheenjohtajakisaan: "Olen mukana vahvalla motivaatiolla"

2:04

Antti Kaikkonen lähtee mukaan keskustan puheenjohtajakisaan. Kaikkonen kertoi asiasta mediatilaisuudessa keskustan puoluetoimiston edustalla puistossa.

– En päätöstä enää juhannussaunassa mieti, se on nyt kypsä. Suomen keskusta valitsee uuden puheenjohtajan syyskuussa. Olen mukana vahvalla motivaatiolla, tavoitteenani palauttaa keskustan itseluottamus. Kaikki tehdään Suomen ja suomalaisten parhaaksi, Kaikkonen sanoo.

Hänen tavoiteenaan on palauttaa keskustan kannatus vaaleissa.

Hän toivoo, että kisaan ilmoittautuu muitakin ehdokkaita. Uusi puheenjohtaja valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuun alussa Kouvolassa. Kaikkonen on ensimmäinen kisaan ilmoittautunut ehdokas.

Hän ei vielä kertonut, aikooko mahdollisen valintansa jälkeen ottaa hoitoonsa valtiovarainministerin salkun, joka on nyt Mika Lintilällä (kesk.), mutta sanoo pitävänsä luontevana, että puolueen puheenjohtajalla on painavin salkku.

Kaikkonen sanoo haluavansa tuoda keskustan toimintaan "enemmän toimintaa ja vähemmän byrokratiaa".

Oikeuskansleri on linjannut, ettei Kaikkosen ministeriydelle ole oikeudellista estettä. Asiaa selvitettiin, sillä Kaikkonen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen vuonna 2013 luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön vaalirahoitusjutussa.

Uudeltamaalta valittu Kaikkonen on viidennen kauden kansanedustaja. Lisäksi hän on pitkäaikainen Tuusulan kaupunginvaltuutettu.

Kaikkonen toimi Juha Sipilän hallituskaudella keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Nykyiseen hallitukseen Kaikkonen nimitettiin puolustusministeriksi.

15:13

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja