Annika Saarikko Ylelle: En aio asettua puheenjohtajaehdokkaaksi vuonna 2020

Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko kertoo Ylelle, ettei hän aio hakea puolueen puheenjohtajuutta Vantaan puoluekokouksessa vuonna 2020. Antti Rinteen hallituksessa tiede- ja kulttuuriministerinä aloittanut Saarikko on tällä hetkellä perhevapaalla.

– En halua, että minusta jää lymyilevää varjoa uudelle puheenjohtajalle. Siksi haluan tehdä selväksi, että minä en aio asettua ehdokkaaksi puheenjohtajakilpailuun Vantaan puoluekokouksessa kesällä 2020, Saarikko sanoo.

Saarikkoa pidettiin puheenjohtajakilpailun ennakkosuosikkina sen jälkeen kun Juha Sipilä kertoi luopuvansa puolueen puheenjohtajan paikalta. Saarikko jättäytyi kilpailusta pois perhesyihin vedoten.

Saarikko odottaa toista lastaan eikä hän aio osallistua huomenna järjestettävään keskustan puoluekokoukseen, jossa valitaan Sipilän seuraaja puolueen johtoon.

Saarikon ulostulo johti keskusteluun tuen motiivista

Saarikko on ilmoittanut kannattavansa puheenjohtajakisassa Antti Kaikkosta. Toinen kärkiehdokas on Katri Kulmuni.

Tänään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa  pitkäaikainen keskustalainen ja entinen ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa pohti Saarikon tuen motiiveja. Hänen mukaansa Saarikolla "on poliittisia tavoitteita".

Saarikon mukaan hän ei osannut arvata ulostulonsa johtavan keskusteluun tuen motiivista.

– Omaa ehdokasta saa kehua julkisesti ilman, että se tarkoittaisi minun olevan toista ehdokasta vastaan.

– Vaikka tuemme (Isohookana-Asunmaan) kanssa eri henkilöitä, uskon meidän kaikkien haluavan puolueen parasta.

Saarikon mukaan tällä hetkellä keskustalle olisi parasta saada pitkäaikainen puheenjohtaja. Sekä voittajalla että häviäjällä on hänen mukaansa suuri vastuu esimerkiksi kannatuksen nostamisessa.

Keskustan kannatus on lähes puolittunut vuoden 2015 eduskuntavaaleista. Keskustaa kannatti Ylen tuoreessa gallupissa 11,6% suomalaisista.

– Tuleva puheenjohtaja ansaitsee koko puoluekentän tuen. Olen itse käytettävissä ja valmis tekemään kaikkeni tukeakseni tulevaa puheenjohtajaa niissä tilanteissä, joissa hän apuani toivoo, Saarikko sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat