Antti Heikkilän opeista elokuva

Pekka Karjalainen haluaa elokuvan avulla kertoa kokemuksistaan ja kannustaa muita laihduttajia.
Julkaistu 25.01.2012 13:00(Päivitetty 26.10.2012 13:41)

Kilojen karistamiseen liittyvät ongelmat innostivat elokuvaohjaaja Pekka Karjalaisen tekemään laihdutusprojektistaan elokuvan.

Uudenvuodenpäivänä 2010 Pekka Karjalainen pelasi golfia Kanarian helteessä ylipainon rasittamana. Silloin hän päätti, että asialle on tehtävä jotain.

Helmikuussa miehellä todettiin diabetes, ja hän tutustui lääkäri Antti Heikkilän kirjaan Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Innokkaana päiväkirjan kirjoittajana hän raportoi kaiken tervehtymisprojektistaan.

– Elokuvaohjaajana sain tietenkin heti ajatuksen tallentaa tämän projektin elokuvaksi, Karjalainen sanoo.

Elokuvassa esiintyy hänen itsensä ja käsikirjoittajan lisäksi Antti Heikkilä.

Antti Heikkilä kirjoineen.

Valmistumisaika epävarma

Karjalainen otti projektiin mukaan käsikirjoittajaystävänsä Veli-Pekka Hännisen, joka kamppaili samojen kysymysten parissa.

– Molemmat saavat aikaan mahtavia tuloksia. Mutta teemmekö jotain väärin, kun meitä koko ajan varoitellaan ja miltei kielletään lähtemästä tällaisiin hengenvaarallisiin kokeiluihin? Karjalainen ihmettelee.

Elokuva kertoo miesten ajatuksista ja kokemuksista liittyen terveyteen, ruokavalioon ja laihduttamiseen. Se on suunnattu kaikille niille, jotka painivat samojen kysymysten parissa.

Kesällä Suomen elokuvasäätiö lähti rahoittamaan käsikirjoitustyötä ja vuoden 2011 alussa elokuvan tuotannon jatkokehittelyä.

– Elokuvaa on jo jonkin verran kuvattu, ja nyt kamppailemme jatkorahoituksen kiemuroissa, lähinnä etsien rahoittavaa televisioyhtiötä, Karjalainen kertoo.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Tuoreimmat aiheesta

Studio55