Antin kauhujen parisuhde: Manipuloiva nainen imi elämästäni kaiken

Onnellisena alkanut seurustelusuhde vei lopulta Antilta* kaikki voimat. Miehen talous romahti, kun raivoava ja manipuloiva puoliso ajoi hänet masennukseen ja työkyvyttömäksi.

Antin ja Annen* suhde alkoi keväällä 2006. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen Anne muutti asumaan Antin luokse. Jo siinä vaiheessa Antti oli huomannut Annen saavan välillä silmittömiä raivokohtauksia, mutta hän laittoi ne naistenvaivojen piikkiin.

Suhde tuntui hyvältä, ja Antti alkoi jo haaveilla häistäkin.

Kuukausien vieriessä Annen käytös muuttui kuitenkin oudompaan suuntaan. Raivokohtaukset seurasivat toisiaan yhä tiheämmin, eikä niille tuntunut olevan mitään syytä. Jos suhteessa oli hyvä hetki, jo parin tunnin päästä Anne paiskoi tavaroita ympäri asuntoa vihan vallassa.

Antti alkoi tuntea olevansa vankilassa. Ahdistus tuli lopulta uniinkin.

– Unessa olin talon ulkopuolella, ja nainen heitti talosta ulos keittiöveitsiä ja haarukoita. Lopulta ne muuttuivat luodeiksi. Unen jälkeen ymmärsin, että Anne alkoi olla tuhoisa minulle. Pelkäsin kuitenkin suhteen päättämistä, joten päätin yrittää kestää.

"Tyhjensin hänen suunsa lääkkeistä"

Erään kerran Anne pyysi Anttia mukaan työkonferenssiin. Hotellissa mukava ilta muuttui hetkessä painajaiseksi. Anne sai raivokohtauksen, nappasi lääkepurkin käteensä ja juoksi vessaan. Antti juoksi perään ja sai kätensä oven väliin ennen kuin se paukahti lukkoon.

– Anne seisoi suihkussa ja kaatoi purkillisen lääkkeitä suuhunsa. Ulvoin kivusta sormeni oven välissä. Astuin hänen luokseen, pakotin suun auki ja tyhjensin sieltä kymmeniä tabletteja. Seuraavana päivänä ajoimme Annen äidin syntymäpäiville esittämään onnellista pariskuntaa.

Suhteessa ei saanut olla omaa tilaa

Annen vaatimukset kasvoivat, ja hän alkoi hallita Antin elämää yhä enemmän.

– Harrastin urheilua siihen aikaan, ja olin ollut perustamassa paikkakunnalle seuraakin. Yhtäkkiä Anne vaati päästä siihenkin mukaan. Lopetin koko lajin, jotta olisin edelleen voinut kuvitella sen olevan minun oma juttuni.

Antin ahdistus kasvoi, mutta hän huomasi, että myös Anne alkoi voida pahoin suhteessa. Kun Anne palasi ystäviensä kanssa lomareissulta, Antti lopetti suhteen. Pariskunta erosi, ja Anne muutti toiselle puolelle Suomea.

Yhteydenpito ei kuitenkaan päättynyt. Anne aloitti suhteen Antin kaverin kanssa, mutta ei päästänyt irti Antista, vaan uhkaili tätä itsemurhalla.

– Aloin tukea Annea hänen työssään ja elämässään, ja hän jatkoi suhdetta kaverini kanssa. Kaverini oli tahollaan naimisissa, ja jouduin välikäteen.

Anne ajoi 450 kilometriä mustasukkaisuudesta

Eräänä päivänä Antin naispuolinen kaveri jo vuosien takaa ilmoitti tulevansa paikkakunnalle ja pyysi Antilta yösijaa. Antti lupasi majoittaa vanhan ystävänsä. Kun Anne sai kuulla asiasta, hän meni hysteeriseksi.

– Kuuntelin Annen raivoamista yli kymmenen tuntia puhelimessa, kunnes laitoin puhelimen pois päältä. Jossain vaiheessa taivuin Annen tahtoon, peruin lupauksen yöpaikasta ja menin illalla normaalisti nukkumaan.

– Keskellä yötä heräsin siihen, kun tumma hahmo seisoi sänkyni vierellä. Se oli järkyttävä tunne.

Anne oli ajanut 450 kilometrin matkan ja tullut asuntoon omilla avaimillaan tarkistaakseen, oliko Antilla vieraita.

Uhkailut jatkuivat

Antti masentui ja menetti työkykynsä. Hän lomautti yrityksensä työntekijän eikä pystynyt tekemään mitään. Talousongelmat kasautuivat. Annekin lakkasi soittelemasta Antille, kun hän huomasi, ettei voinut enää imeä energiaa miehestä.

Kun Antti lopulta tapasi internetin keskustelupalstalla eronneen naisen, sai hän vihdoin muuta ajateltavaa.

– Tajusin tarvitsevani apua ja hakeuduin mielenterveystoimistoon. Sain keskusteluapua, ja pikkuhiljaa elämä alkoi näyttää valoisammalta. Tajusin Annen uhkailujen ja raivokohtausten olleen manipulointia, johon olin varomattomasti koko ajan uponnut yhä syvemmälle.

Antti ei ole kuullut Annesta mitään nyt yli vuoteen eikä haluakaan kuulla. Talous alkaa olla taas kunnossa, mutta rankasta suhteesta toipuminen on vienyt aikaa.

– Surullisinta tässä on, että en tiedä, haluanko tai pystynkö enää elämään parisuhteessa.

*Nimet muutettu

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat