Annimari Korte selitti dramaattista starttisäikäytystä – huippu-ajat olivat pettymyksiä: "Kolhimme toisiamme"

10:00
Tulosruutu selvitti lauantain yleisurheiluillan antia.

Pika-aituri Annimari Korte juoksi kauden kotimaisen kärkiajan Espoossa lauantaina, mutta ei ollut lainkaan tyytyväinen suorituksiinsa. 

Korte kukisti Nooralotta Nezirin ja Reetta Hurskeen 100 metrin aitajuoksun molemmissa erissä sekä kellotti ajat 12,81 ja 12,82. Niistä ensimmäinen alitti kauden vanhan kärkiajan kolmella sadasosalla. 

– Olen tosi pettynyt. Kaksi huonoa juoksua. Molemmissa juoksuissa kolhimme Nooralotan kanssa toisiamme käsillä. En saanut missään vaiheessa nopeata rytmiä päälle. Oma ennätys oli tavoitteena. Olen pettynyt, ettei sitä tullut, Korte kommentoi MTV Urheilulle viitaten Suomen ennätykseensä 12,72. 

Toisen juoksun lähtöviivalla koettiin dramatiikka, kun Korte hylättiin ensin varaslähdöstä, mutta hän pääsi takaisin telineisiin toimitsijoiden kanssa käymänsä lyhyen selvittelyn jälkeen. 

– Kun katsoi sitä (reaktioaikojen) käyrää, niin heilahtelin siinä juuri ennen pamausta. Sitten ponnistin vasta puoli sekuntia pamauksen jälkeen. Nuo telineet olivat jotenkin yliherkät, Korte selvitti. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Neziri juoksi toisessa erässä 12,91. Hän oli tyytyväinen suorituksiinsa. 

– En tiedä, miksi minua jännitti tänään varmaan enemmän kuin koskaan. Oli ihanaa, mutta tuo tilanne, kun joutuu kontrolloimaan omaa tunnetilaa, on henkisesti tosi rasittava.

– Ekaksi kisaksi tämä oli tosi hyvä. En ole paremmin avannut, ja nyt meni jo lähes viime kauden parhaaseen. Uskon, että ennätys (12,81) menee tänä vuonna, jos pysyy paikat kunnossa, Neziri summasi.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja