Annika Saarikon kolumni: Suomi ja Japani ovat järisyttävän haasteen edessä – hoivatyössä maat eroavat yhdellä ratkaisevalla tavalla

Hylje on kuitenkin japanilaisen Takanori Shibatan kehittämä robotti. Robotti nimeltä Paro. Ja 86-vuotias nainen on pyörätuolilla liikkuva asukas jokohamalaisessa vanhusten palvelutalossa Japanissa. 

Rouva hymyilee valloittavalla tavalla. Silmissä on tuike. Mieli ei enää ole kuitenkaan tässä hetkessä läsnä. Naisella on muistisairaus. Sama diagnoosi on maailmassa noin 50 miljoonalla muullakin ihmisellä.

Sairauden vuoksi japanilaisnaisesta tuntuu, että hän saa rakkaaksi tulleen Paron syliinsä vain kerran viikossa. Hoitaja myöhemmin kuiskaa ja kertoo, että se ei ole totta. Todellisuudessa leikki- ja silittelyhetki robottilemmikin kanssa tarjoutuu hänelle päivittäin.

Japanissa ikääntyminen on megaluokan haaste

Japanilla ja Suomella on edessään järisyttävä kaksoishaaste. Japani on koko maailman mittakaavassa ja Suomi Euroopan osalta kaikkein nopeimmin ikääntyvä maa. Pari viikkoa sitten kerrottiin, että joka viides japanilainen on jo yli 70-vuotias. Väestö elää yhä vanhemmaksi ja syntyvät sukupolvet ovat historiallisen pieniä.

Virkamatkallani Japanissa havainnoin sekä yhtäläisyyksiä että eroja maidemme välillä. Japanissa ikääntyminen oli koko poliittiselle järjestelmälle megaluokan haaste, jonka ratkomiseen halutaan valjastaa myös elinkeinoelämä.

Vanhenevaa yhteiskuntaa ei mitenkään mielletä tulevaisuushaasteena, jonka ratkaisevat vain lähihoitajat hoivatyöllään. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa uusien hoivakeksintöjen kehittämistyötä.

Ikääntyvä yhteiskunta iso mahdollisuus uusille ideoille

Tässä meillä on suuri pohdinnan paikka. Ikääntyminen muuttaa myös koko Suomea. Se edellyttää uudenlaisia asumisratkaisuja, se vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja tarpeisiin, valtiontalouteen ja verotukseen, alueiden välisiin eroihin ja niin edelleen. Samalla ikääntyvä yhteiskunta on myös iso mahdollisuus yrityksille ja uusille ideoille.

Suurten ikäluokkien vanhetessa meidän on kerta kaikkiaan lopetettava ajattelemasta niin, että sote-ammattilaiset yksin ratkovat ikääntyvän Suomen tulevaisuuden.

Mikä muu sitten pisti silmään tuossa maailman nopeimmin ikääntyvässä Japanissa?

Japani suhtautuu maahanmuuttajuuteen hyvin penseästi. Se ei helpota asiaa, kun hoitohenkilöstön vajeen ennustetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä yli 370 000 työntekijään.

Tämä selittänee myös sitä, miksi Japanissa teknologiaan hoitohenkilöstön työtä helpottamassa ja työpäivän uudelleenjärjestäjänä suhtaudutaan tavattoman myönteisesti. 

Japanin ja Suomen erot

Taustalla heijastelee myös japanilainen maailmankuva: teknologia ei ole ihmiselle erillinen vastakohta vaan enemmänkin jatke ihmisyydelle. Tässä Suomi ja Japani eroavat ratkaisevalla tavalla.

Päättäjänä minua hirvittää juhlapuheissa tai tupailloissa nostaa esiin teknologian rooli sote-palveluissa, erityisesti ikäihmisten hoivatyössä. Palaute on joka kerta samaa: "Meinaatko, että robotti meitä hoitaisi eikä ihmistä enää tarvita?"

Tunnistan tuon pelon. Se on oikeutettua. Olemme jotenkin onnistuneet rakentamaan keskustelun teknologian roolista nurinkuraiseksi. Olen ollut vähän voimatonkin asian äärellä.

Nimittäin, kun tapaan suomalaisia terveysalan start-up-yrittäjiä tai jo kasvuun pyrähtäneitä yrityksiä, näen valtavan määrän tulevaisuuden uusia mahdollisuuksia ja intoa etsiä niitä. Eikä kukaan yrittäjistä - eikä kai kukaan maailmallakaan – lähde ajatuksesta, että robotti sellaisenaan tulisi ihmisen tilalle hoivaajaksi.

Japanissa robotiikka ja tekoälyyn perustuvien teknologioiden halutaan auttavan niin ikäihmistä kuin hoitohenkilöstöä. Ja, totta kai, se silloin lisää myös työn tuottavuutta ja tukee esimerkiksi tavoitetta ihmisen kotona asumisesta pidempään.

Rajat määrittelee ainoastaan ihminen

Nyt jo näemme, että uudet teknologiat mahdollistavat tulevaisuudessa lähes mitä vaan. Rajat sille määrittelee vain ja ainoastaan ihminen.

Tänään Japanissa voi arjessa nähdä jo teknologiaa kuten päälle puettava älykäs lihasvoimaa avustava ”haalari”, joka keventää merkittävästi hoitotyön raskasta fyysistä nostotyötä.

Päälle puettava ”tukihaalari” auttaa myös vanhusta, jonka avulla pääsee huonokuntoisenakin vielä jalkeille petipotilaana olemisen sijaan. Siis tukea toimintakykyisyydelle!

Uusi teknologia voi olla sensoreihin perustuvia mittaus- ja tunnistusanturoita, jotka havainnoivat kotona asuvan huonokuntoisen ikäihmisen arjessa selviämistä, liikkumista tai vaikkapa kesähelteillä nesteytyksen määrää.

Terapeuttinen teknologia voi olla sosiaalista vuorovaikutusta vahvistava lemmikkihylje Paro tai laulu- ja jumppahetkiä vetävä puhuva-laulava robotti.

Tutkijat kehittävät jo versiota, joka tunnistaa vanhukset yksilöllisesti äänestä tai nimeltä, ja osaa pyytää heitä muistelemaan esimerkiksi lapsuuttaan. Robotti voi toimia jopa keskustelun virittäjänä toimintaryhmässä.

Robotit Japanissa arkipäivää hoitotyössä

Teknologia voi etäännyttävän ja kylmältä tuntuvan vaikutelman sijaan myös palauttaa inhimillistä ihmisarvoa. Tutustuin muun muassa tekoälyn turvin toimivaan laitteeseen, joka pystyy ultraäänen avulla virstarakosta ennakoimaan vessassa käymisen tarpeen, ja näin vähentää tarvetta vaippojen käyttöön.

Jokohamalaisen keskivertoisen vanhainkodin johtaja kertoi heidän käyttäneen robotteja yli kymmenen vuotta. Ne ovat osa arkipäivää. Ei eliitin höpinää. Eikä vain testikappaleita siellä täällä. Ylpeänä johtaja kertoi, että robotiikka on myös vähentänyt hoitohenkilöstön vaihtuvuutta. Työssä jaksetaan paremmin.

Tie edessämme ei ole helppo. Hoitohenkilöstömme on monissa paikoin jaksamisen äärirajoilla, ja toisaalta omaiset kokevat, että hoito ei ole rakkaalle läheiselle riittävän ihmisarvoista.

Suomalaisten syytä olla ylpeitä

Samalla Japanissa käyntini osoitti, että olemme monessa asiassa jo tosi hyviä. Meistä kelpaa ottaa myös mallia. Ollaan siitä ylpeitä. Esimerkiksi henkilöstömme on erittäin pätevää.

Elämme yhä pidempään ja ikäihmisten joukko meilläkin kasvaa. Siksi tulen ensi vuoden alussa kutsumaan koolle ikäihmisiä edustavia järjestöjä, vanhusneuvostojen edustajia ja hoitohenkilöstön sekä ammattiliittojen johtoa.

Tavoitteenani on hakea yhteistä näkyä siitä, miten uudet teknologiat voisivat olla Suomessakin mahdollisuus - ei ihmisen kosketuksen kylmä korvaaja.

Tärkeimmästä tavoitteesta en halua tinkiä piiruakaan: ihmisarvoinen vanhuus ja oikeus osallisuuteen kuuluu jokaiselle Suomessa. Teknologian suhteen tarvitsemme yhteistä eettistä ymmärrystä. Yhteistyöhön tarvitaan myös julkisista hankinnoista ja yksityisestäkin palvelutuotannosta vastaavat tahot.

Ikääntyvässä Suomessa ykköskysymys kuuluu tuleville vuosille: voisiko harmaantuva Suomi muuttua kirkkaaksi ja onnelliseksi - arvostettavaksi hopeaksi?

Kirjoittaja on perhe- ja peruspalveluministeri.