Anni sai vasta kolmekymppisenä selityksen lapsesta asti vääntäneelle vatsalle – "Joutui luopumaan jostain, mikä on ollut tosi rakasta"

Keliaakikkoperheen talous: Näin paljon kolmen lapsen yksinhuoltajaäidillä menee kuukaudessa rahaa ruokaan 1:39
Videolla Anni kertoo, kuinka paljon kahden keliaakikon perheessä kuluu rahaan kuukaudessa.

Anni Tyrmi, 36, sai vasta neljä vuotta sitten tietää, että häntä koko iän vaivanneet vatsakivut johtuivat keliakiasta. Diagnoosin myötä kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti joutui pistämään ruokakorinsa sisällön uusiksi – ja samalla kasvoivat ruokakulut.

Vatsakivut ovat piinanneet Anni Tyrmiä lapsesta asti, mutta syy oireilulle selvisi vasta aikuisiällä. Kivun ja anemian syitä ehdittiin etsiä harvinaisista sairauksista ennen kuin eräällä lääkärikäynnillä keksittiin tutkia keliakian mahdollisuutta.

Epäilys osui viimeinkin oikeaan.

Anni Tyrmi on yksi yli 100 000 suomalaisesta keliaakikosta. Keliakia on tauti, jossa viljatuotteiden sisältämä valkuaisaine eli gluteeni vaurioittaa ohutsuolta. Oireina esiintyy muun muassa pitkäaikaista ripulia, vatsakipua, turvotusta ja ummetusta. Kaikilla oireita ei ole ollenkaan tai ne ovat lieviä.

Keliakiaa esiintyy henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius. Tyrmin tietojen mukaan hänen suvussaan keliaakikoita ei ole ollut, eikä hän siksi osannut epäillä sairautta oireidensa aiheuttajaksi.

Alidiagnosointi on keliakiaa leimaava ongelma. Vatsavaivat ovat yleisiä, minkä vuoksi sekä potilaan että lääkärin on vaikea ymmärtää niiden syytä. Pitkittyneet vatsavaivat ovat syy hakeutua tutkimuksiin. Lääkärille kannattaa kertoa, mikäli tietää suvussaan esiintyvän keliakiaa tai muita autoimmuunisairauksia.

Valtakunnallista keliakiaviikkoa vietetään tänä vuonna 5.–11. syyskuuta. Teemaviikon tavoitteena on lisätä yleistä keliakiatietämystä ja vaikuttaa sitä kautta siihen, että keliakian alidiagnostiikka vähenee.

Hoitamaton keliakia voi johtaa esimerkiksi luuston haurastumiseen, lyhytkasvuisuuteen, hedelmättömyyteen tai jopa suolistosyöpään.

– Mikäli tauti pääsee pitkään hoitamattomana olemaan, niin kyllä sanoisin, että hyvin suurelle osalle kehittyy ainakin jonkinasteinen komplikaatio, Tampereen yliopiston lasten ja nuorten terveyden edistämisen professori Kalle Kurppa kertoi MTV Uutisten haastattelussa viime vuonna.

Diagnoosi oli helpotus

Anni helpottui, kun syy vatsaoireille ja anemialle viimein löytyi. Se tarkoitti, että ongelmia voidaan myös hoitaa.

Keliakian hoitona toimii elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Annin kauppakorin sisältö meni pitkälti uusiksi, vaikkei leipä ole koskaan kuulunut hänen pääruokavalioonsa. Noutopisteeltä ei löydy enää juurikaan syötävää – ainakaan kohtuuhintaan – ja kyläillessä vatsa saattaa jäädä kurnimaan.

– Joutui luopumaan jostain, mikä on ollut tosi rakasta ja tärkeää, vaikka äidin tai edesmenneiden mummojen tekemiä karjalanpiirakoita ei voinut enää syödä, Anni sanoo.

Aluksi Annille sattui virheitä ja hän saattoi syödä vahingossa ajatuksissaan esimerkiksi gluteenia sisältäviä leivonnaisia. Neljän vuoden aikana opit ovat kuitenkin painautuneet mieleen.

Kaikki eivät kuitenkaan tunnu ymmärtävän, ettei keliaakikon sovi syödä gluteenia. Anni kertoo joidenkin ajattelevan, että eihän se haittaa, jos vähän maistaa kakkua. Se loukkaa.

Gluteenittomat tuotteet maksavat moninkertaisesti

Tänä päivänä kaupan hyllyiltä löytyy yhä enemmän gluteenittomia vaihtoehtoja, mutta tyypillisesti niitä leimaa korkea hinta.

Kolmen lapsen yksinhuoltaja joutuu punnitsemaan tarkkaan ostoksiaan. Keliakiaa niin ikään sairastavalle esikoiselle on vaikea selittää, miksi hän ei saa samoja herkkuja yhtä usein kuin kaverit.

– Jos noutopisteeltä joku maksaa euron, niin mulle on se täytetty voileipä, joka maksaa viisi euroa. Saatika se, että meitä on kaksi, niin se on kymppi versus se, että se on kaksi euroa. Se on hirveä summa, Anni sanoo.

Vuodesta 2016 alkaen Kela ei ole enää maksanut keliakiaa sairastaville aikuisille ruokavaliokorvausta. Parinkympin kuukausittainen apu riittäisi Annille, vaikka hänen laskujensa mukaan yhden aikuisen gluteenittomiin tuotteisiin kuluu kuussa noin 50 euroa.

Eikä keliaakikkoperhekään ole suojassa yleiseltä ruoan hinnan nousulta, joka on kauhistuttanut terveitäkin suomalaisia. Artikkelin alusta löytyvällä videolla Anni kertoo, kuinka paljon kahden keliaakikon perheessä kuluu rahaa ruokaan ja miten hän pyrkii ruokakuluissa säästämään.

Suomessa on kehitetty uusi menetelmä, josta toivotaan apua keliakian alidiagnosointiin – katso alla olevalta videolta, mistä on kyse.


Osittaislähteet: Terveyskirjasto, Käypä hoito

Lue myös:

    Uusimmat