Analyytikot aivan kuutamolla: Tesla kiskaisi komeasti voitolliseksi – ennätyksetkin murskaksi
Valmistuskustannusten lasku avitti sähköautovalmistaja Teslan mukavasti voiton puolelle – analyytikoiden ennusteista huolimatta.
Tänä vuonna yli 20 prosenttia markkinaosuudestaan menettänyt Tesla yllätti markkinat kolmannen neljänneksen tuloksellaan.
Yhtiö kertoi keskiviikkona pörssin sulkeutumisen jälkeen, että sen oikaistu heinä-syyskuun osakekohtainen tulos oli 1,86 dollaria. Refinitiv ennusti osakekohtaiseksi tuloksen jäävän 42 senttiä miinukselle.
Teslan 6,3 miljardin dollarin liikevaihto jäi hieman 6,33 miljardin dollarin ennusteesta.
Yhtiön mukaan se on saanut pienennettyä valmistuskustannuksia, joka taas on kasvattanut katetta. Liikevaihdon suhteen yhtiö jäi odotuksista, koska Teslojen vuokramarkkinat ovat osavuosikatsauksen mukaan kolminkertaistuneet vuoden takaisesta.
Heinä-syyskuussa Tesla toimitti 97 000 autoa, mikä on selvästi enemmän kuin vuosi sitten toimitetut 84 000 autoa. Valtaosa toimituksista oli Model 3 -mallia, joita toimitettiin asiakkaille 79 600 kappaletta.
Keskiviikkona Tesla ilmoitti, että se aikoo toimittaa tänä vuonna yhteensä 360 000 autoa. Tämä tarkoittaa, että yhtiön täytyy viimeisen neljänneksen aikana toimittaa vähintään 105 000 Teslaa. Alkuvuodesta yhtiö ilmoitti tavoitteekseen 360 000–400 000 toimitettua autoa.
Tesla kertoi sijoittajille uutisia myös Kiinasta, jossa yhtiön Gigafactory on kuulemma valmis aloittamaan toimintansa.
Yhtiö aikoo alkaa valmistaa Model 3:n sedan-mallistoa Kiinassa, kun Kalifornian tehtaalla aiotaan tehdä uutta Y-mallia.
– Uusi Tesla Y tulee ensi kesäksi, yhtiö lupasi osavuosikatsauksessaan.
Sijoittajat ottivat Teslan tuloksen riemukkaasti vastaan. Teslan osake lähti heti julkistuksen jälkeen yli 10 prosentin nousuun jälkipörssissä.
Nousu voimistui nopeasti, ja jälkipörssissä Teslan osake päätyi 20,15 prosentin ja yli 50 dollarin nousuun. Tämä ennakoi sitä, että Teslan osake ylittäisi torstaina 300 dollarin rajan ensi kertaa sitten alkuvuoden.
Uusimmat
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
Lataa lisää