Vielä kymmenen vuotta sitten sveitsiläinen Christine Dousse pelkäsi aseita. Tytär sai kuitenkin kampaajana työskentelevän naisen ylipuhuttua ja liittymään 400 vuotta vanhaan ammuntaseuraan.
Nyt 50-vuotias Dousse ampuu kahdesti viikossa.
– En tiedä miten kuvailisin sitä tunnetta. Kun makaan ampumapaikalla ja tähtään maaliin, olen siinä yksin kiväärini kanssa. Se saa minut unohtamaan huonon päivän, hän kertoo.
– Pystyn päästämään irti stressistä ja kaikesta negatiivisesta.
Kuten monet muut sveitsiläiset aseharrastajat, Dousse pelkää, että hänen harrastuksensa on uhattuna, kun Sveitsi äänestää tänään sunnuntaina aselakien tiukennuksista. Kansanäänestyksen tulos on sitova.
Aseiden määrästä ei tarkkoja tilastoja
Sveitsi on yksi Euroopan valtioista, joissa on eniten aseita per asukas. Kukaan ei tosin tiedä tarkkaa lukumäärää, koska virallisia tilastoja ei ole.
Arviot yksityishenkilöiden aseiden määrästä vaihtelevat 28 ja 41 aseen välillä sataa ihmistä kohti.
Vaikka aseita ja aseharrastajia on paljon, äänestäjien odotetaan kallistuvan tänään tiukennuksien puolelle.
Kyselyiden mukaan kaksi kolmesta haluaa Sveitsin mukaan EU:n uusiin sääntöihin, jotka laadittiin vuonna 2017 muun muassa useiden Ranskassa tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.
Tiukennukset tekevät puoliautomaattiaseiden ostamisesta vaikeampaa. Myös aseiden rekisteröinti tarkentuu, samalla niin tekevät tilastot.
Sveitsi ei ole EU:n jäsen, mutta sen täytyy ottaa säännöt käyttöön, jos se haluaa kuulua jatkossakin vapaan liikkuvuuden Schengen-alueeseen. Tiukennuksia kannattavien mukaan Schengenistä lähteminen vahingoittaisi turismielinkeinoa, häiritsisi matkustamista ja vaikeuttaisi kansainvälistä poliisitoimintaa.
Sveitsi saattaisi myös joutua ulos Dublinin sopimuksen piiristä. Sopimus määrittelee mikä valtio on vastuussa Eurooppaan tulevan turvapaikanhakijan käsittelystä.
– He yrittävät pelotella meitä, jotta hyväksyisimme uudet lait. Minusta tämä on täysin naurettavaa, Dousse kommentoi.
"Tämä on vain ensimmäinen askel täyskieltoon"
Myös 51-vuotias Oliver Curty on Doussen kanssa samoilla linjoilla. 51-vuotias kirjanpitäjä aloitti ammuntaharrastuksen 12-vuotiaana.


