Amnesty Nauru-vuodosta: Australia syyllistynyt laajamittaiseen peittelyyn

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää Australian hallitusta Australian pidätyskeskusten todellisten olojen peittelystä.

Järjestö otti asiaan kantaa sen jälkeen, kun sanomalehti Guardian julkaisi 2000 sille vuodettua raporttia, joissa kuvaillaan laiminlyöntejä, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa Naurun pidätyskeskuksessa.  

Amnestyn vanhempi tutkimuspäällikkö Anna Neistat sanoo järjestön lausunnossa, että tietovuoto on paljastanut rutiininomaisen laiminlyöntien, julmuuden ja salailun käytännön, joka on laajuudessaan "pyörryttävä".

Neistatin mukaan Australian hallitus on syyllistynyt yhteen onnistuneimmista laajoista ihmisoikeusrikkomusten peittelystä, johon hän on urallaan törmännyt.

– He ovat jatkuvasti väittäneet, ettei tällaisia rikkomuksia tapahdu. He ovat valehdelleet.

"Ihmiset ajettu fyysisen tai psyykkisen romahduksen partaalle" 

Järjestö vaatii Australiaa sulkemaan pidätyskeskuksensa Naurulla ja Manuksella ja siirtämään niissä pidetyt turvapaikanhakijat muualle. Heille tulee järjestön mukaan järjestää muun muassa riittävä terveydenhuolto ja apua mielenterveysongelmiin.  

– Näistä (Guardianin julkaisemista) dokumenteista ja omista selvityksistämme käy selvästi ilmi, että monet ihmiset on ajettu fyysisen tai psyykkisen romahduksen partaalle kohtelulla Naurulla, Neistat sanoo.

Amnesty sekä Human Rights Watch -järjestö julkaisivat aikaisemmin tässä kuussa omiin haastatteluihinsa perustuvan raportin, jossa kritisoitiin Naurun pidätyskeskuksen oloja.

Järjestöjen mukaan Australian palkkaamat terveydenhuollon ammattilaiset laiminlyövät velvollisuuksiaan ja turvapaikanhakijoihin kohdistuvia hyökkäyksiä jätetään tutkimatta ja rankaisematta.  

Tuolloin Australian hallitus kiisti kaikki syytökset. Australian hallitus puolustautui sanomalla, ettei Australia muun muassa kontrolloi itsenäisen Naurun toimintaa.   

Lue myös:

    Uusimmat