Amerikkalaismedia: Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadin uskotaan räjäyttäneen itsensä Yhdysvaltojen iskussa Syyriassa – terroristipäälliköstä luvattiin 25 miljoonan dollarin palkkio, dna-testit vielä kesken

Äärijärjestö Isisin johtajan Abu Bakr al-Baghdadin uskotaan kuolleen Yhdysvaltojen iskussa Syyriassa, kertoo Yhdysvaltojen media.

Lähteet Yhdysvaltojen hallinnossa kertovat medialle, että isku tehtiin eilen Idlibin alueelle Luoteis-Syyriassa. Isis-johtajan kerrotaan ilmeisesti tappaneen itsensä, kun Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät. Lähteiden mukaan hänellä saattoi olla jonkinlainen räjähdevyö.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö tai Valkoinen talo eivät ole vielä kommentoineet mediatietoja. Aiemmin Valkoinen talo kuitenkin kertoi, että presidentti Donald Trump antaa tänään merkittävän tiedonannon. Myös Trump tviittasi, että "jotakin todella suurta on juuri tapahtunut".

Trumpin ilmoitusta odotetaan iltapäivällä kolmelta Suomen aikaa.

Maailman etsityin mies

48-vuotiaan al-Baghdadin on huhuttu kuolleen useasti aiemminkin. Lähteiden mukaan Isis-johtajaksi uskotun vainajan dna:ta testataankin nyt kuumeisesti varmistuksen saamiseksi.

Yhdysvallat oli asettanut al-Baghdadista 25 miljoonan dollarin löytöpalkkion ja nimennyt hänet maailman etsityimmäksi mieheksi.

Huhtikuussa Isis julkaisi videon, jolla esiintynyt mies saattoi olla al-Baghdadi. Jos näin oli, se olisi ollut hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä sitten heinäkuun 2014, jolloin hän puhui Mosulin moskeijassa Irakissa.

Julisti Isisin kalifaatin vuonna 2014

Al-Baghdadi syntyi vuonna 1971 Samarrassa Irakissa Bagdadin pohjoispuolella keskiluokkaiseen sunnimuslimiperheeseen. Hänen oikea nimensä on Ibrahim Awwad Ibrahim al-Badri.

Al-Baghdadi oli jo nuorena kiivaan uskonnollinen ja hakeutui opiskelemaan islamia ja Koraania yliopistoon. Jatko-opintojen aikana al-Baghdadin setä kehotti häntä liittymään diktaattori Saddam Husseinin aikana kiellettyyn sunnipuolue Muslimiveljeskuntaan.

Islamistiliikkeessä al-Baghdadi löysi hengenheimolaisia liikkeen äärilaidoilta äärikonservatiivisesta salafismista.

Yhdysvallat vangitsi jo 2004

Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin keväällä 2003. Joitain kuukausia sen jälkeen al-Baghdadi oli mukana perustamassa sunnalaista kapinallisryhmää, joka teki iskuja amerikkalaisjoukkoja vastaan.

Helmikuussa 2004 Yhdysvaltojen joukot ottivat al-Baghdadin kiinni Fallujahin kaupungissa ja vangitsivat hänet 10 kuukaudeksi. Vankeudessa hän omistautui uskonnolleen ja ryhtyi muun muassa opettamaan muita vankeja.

Päästyään vapaaksi al-Baghdadi liittyi Irakin al-Qaidaan ja eteni lopulta sen johtoon. Vuonna 2013 hän ilmoitti nykyisen Isisin perustamisesta ja vuonna 2014 julisti äärijärjestön "kalifaatin" osiin Syyriaa ja Irakia.

Lue myös:

    Uusimmat