Amerikkalaisen Jacobin isä kuoli koronavirukseen – pandemian takia edes kunnon hautajaisia ei saatu: "Tämä virus on vienyt arvokkaimman asian, mitä meillä on"
Jacob menetti isänsä koronavirukselle. Viruksen vuoksi perhe menetti myös läheisten tuen vaikeimmalla hetkellä. – En pidä sitä, mitä isälle pidimme, hautajaisina. Pidän sitä hautaamisena, Jacob kuvailee.
Yhdysvaltalainen Jacob Solomon menetti isänsä koronavirukselle maaliskuussa 2020. Kuolema toi mukanaan ikävän, uudenlaisen koronatodellisuuden: 39-vuotias Jacob ei ole voinut surun hetkellä edes halata äitiään, sillä tälläkin on covid-19-tartunta, kertoo Time.
"En saanut nähdä isää"
Kukaan ei voinut tulla kylään tarjoamaan Jacobille tukeaan menetyksen jälkeen. Jacobin mukaan äidin sisko yritti lohduttaa tätä seisoimalla takapihalla ikkunan takana.
–En saanut nähdä isää. Hänet vietiin ambulanssiin perjantaiaamuna, emmekä koskaan enää nähneet häntä, Jacob kuvaili huhtikuisessa haastattelussa.
–Tuntuu kuin avaruusoliot olisivat napanneet hänet.
"En pidä sitä, mitä isälle pidimme, hautajaisina"
Jacob perheineen olisi halunnut pukea isälle puvun hautajaisia varten. Sekään ei koronan vuoksi onnistunut.
–En pidä sitä, mitä isälle pidimme, hautajaisina. Pidän sitä hautaamisena, Jacob kuvailee.
Sosiaalisessa mediassa hän kuvasi hautaustilannetta "surrealistiseksi".
– Kaksi viikkoa ennen kuolemaansa hän oli terve, edelleen töissä ja kävi kuntosalilla säännöllisesti. Isäni kuoli covid-19-taudin komplikaatioihin, Jacob kirjoitti Facebookissa.
Jacobin mukaan isältä ei oireista huolimatta aluksi löytynyt koronavirusta, ja hänet olikin jo ehditty kotiuttaa. Lopulta perhe kuitenkin joutui soittamaan ambulanssin, kun isän kunto huononi; sairaalassa tämän iho oli Jacobin mukaan jo purppuran sävyinen ja hänen verensä happitaso oli hyvin matala. Seuraava koronatesti oli positiivinen.
Isää ei kuitenkaan voitu pelastaa.
Jacob jakoi kuvia isästään. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Emme voineet olla yhdessä perheenä"
Jacob haluaisikin kertoa muille, ettei negatiivinen tulos anna varmuutta siitä, ettei virusta ole.
–Koska perhe oli altistunut virukselle, he eivät voineet edes tulla hautajaisiin, mies kirjoitti sosiaalisessa mediassa
–Emme voineet olla yhdessä perheenä ja surra isääni yhdessä. Meitä oli vain viisi hautaustilaisuudessa. Tämä virus ei ole vitsi.
Siunaustilaisuudessa vieraat seisoivat etäällä toisistaan. Kukaan ei voinut halata tai lohduttaa toisia. Juutalaisen perinteen mukaisia traditioita ei voitu järjestää.
–Normaaleissa oloissa olisimme menneet sen jälkeen vanhempieni kotiin. Vanhempiemme ystävät olisivat jutelleet meille, harhauttaneet meitä ja muistelleet hyviä aikoja, Jacob kuvaili haastattelussa.
–Ihmiset ympärillämme olisivat lohduttaneet meitä.
"Tämä virus on vienyt arvokkaimman asian"
Muistotilaisuuden sijaan Jacob meni yksin takaisin kotiinsa. Hän saattoi lohduttaa äitiään vain puhelimitse; miehen siskot sen sijaan eivät uskaltaneet koronaviruksen pelossa ottaa vastaan läheisten valmistamia ruoka-annoksia.
–Tämä virus on vienyt arvokkaimman asian, mitä meillä on. Sen, että voisimme tukea toisiamme. Halauksen ja kosketuksen.
Lähteet: Time.com, Facebook.com/bj.solomon
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää