Amalgaamipaikkojen poistaminen aiheutti Santerille* elohopeamyrkytyksen. Hän joutui matkustamaan Saksaan asti saadakseen hoitoa. Suomessa potilas jätetään heitteille, Santeri sanoo.
Kun Santeri poistatti hampaistaan amalgaamipaikat koulutuksen saaneella hammaslääkärillä, ei hän osannut aavistaa, millaisia seurauksia toimenpiteellä olisi.
Parin viikon kuluttua paikkojen poistamisesta Santeri alkoi saada outoja oireita. Sääriin ilmestyi valtavia paiseita, ja erilaiset tulehdukset alkoivat riivata miestä. Väsymyskin vaivasi. Santeri hakeutui ensin omaan terveyskeskukseen, sitten yksityisille vastaanotoille, mutta turhaan.
– Minulle tehtiin lukuisia tutkimuksia, mutta syytä ei löytynyt. Kaikki vannoivat vuoronperään selvittävänsä syyn oireisiin, mutta loppujen lopuksi sain aina puhelun, jossa kerrottiin, ettei kukaan tiennyt, mikä minua vaivasi. Kaikki nostivat kätensä pystyyn. Kyllä siinä tuli toivoton olo.


