Nuorten puhelimen käytöstä ja sen mahdollista vaaroista on puhuttu jo kauan. Se huolestuttaa monia vanhempia, mutta miettivätkö nuoret tätä ollenkaan?
Tutkimusten mukaan puhelimen käyttö voi aiheuttaa kipua sormissa ja ranteissa ja kramppeja sekä jännetupin tulehduksia. Puhelimen käyttö aiheuttaa tutkitusti myös addiktiota. 66 prosenttia ihmisistä pelkää joutuvansa olemaan erossa puhelimestaan.
Addiktioon liittyvät myös univaikeudet sekä aivan liian myöhäiset nukkumaanmenoajat. Yksi jo pitkään mielipiteitä jakanut puhelimen käytön haittavaikutus on säteily. Vaikka puhelinten ei varsinaisesti pitäisi aiheuttaa syöpää, on niiden säteilyn silti todettu olevan ihmiselle haitallista.
– Olen kuullut, että liiallisesta puhelimen käytöstä sormet saattavat alkaa kääntyä sisäänpäin ja tulla kyttyräselkä. En todellakaan halua itselleni vääntyneitä sormia ja huonoa ryhtiä, sanoo Emmi, 14.
– Olen hieman huolissani siitä, miten puhelimen käyttö saattaa vaikuttaa negatiivisesti ryhtiini ja aiheuttaa niska- ja hartiakipuja sekä päänsärkyä. Tiedän itsekin käyttäväni liikaa aikaa sosiaalisiin medioihin ja netissä pyörimiseen, kun voisin varmasti tehdä jotain järkevämpääkin. Puhelimesta irtautuminen on kuitenkin haastavaa, eikä ajankulua edes huomaa jotakin someja selatessa, kertoo Anni, 15.
Onnistuuko eläminen ilman puhelinta?
Nuoret kertovat viettävänsä eniten aikaa puhelimellaan Snapchatissa, Instagramissa, Facebookissa, We Heart It:ssa sekä WhatsApissa.
– Internet-yhteys on puhelimien myötä tullut kaikille lähes itsestäänselvyydeksi, jos se katkeaa, niin ahdistutaan eikä osata välttämättä toimia. Toisaalta kaikki nykyään toimii internetin kautta eli jokseenkin ymmärrettävää, , 17, sanoo.
