Alkukauden vaikeudet eivät yllättäneet Daniel Ricciardoa: “On liian aikaista lannistua”

Formula ykkösten Renault-tallissa kilpaileva Daniel Ricciardo vakuuttaa, etteivät ranskalaistallin vaikeudet alkukauden kisoissa tulleet hänelle yllätyksenä.

Ricciardo on yltänyt kauden avauskisoissa vain kerran kärkikymmenikköön. Renault’n luotettavuus ja suorituskyky eivät riitä nykyisellään haastamaan sarjan kärkitalleja, mutta aussikuski vakuuttaa tämän olleen hänen tiedossaan.

– Muutamat ihmiset ovat pahoitelleet, etteivät asiat kenties suju toivomallani tavalla. En sano tätä negatiivisella tavalla, mutta osasin odottaa tätä. Tiesin sen, ettemme kykene heti taistelemaan palkintosijoista. Odotin jonkin verran vaikeuksia, Ricciardo kertoi motorsportweek.comin mukaan.

– Toivoisin meidän olevan nopeampia, mutta näen yhä paljon alueita, joissa voimme parantaa. Olen yhä erittäin optimistinen sen suhteen, että pääsemme vielä kiinni toivomaamme kehityskäyrään.

– Saatamme olla nyt hieman perässä, mutta en ole lainkaan masentunut. Lisäksi kausi on vielä sellaisessa vaiheessa, että on liian aikaista lannistua. Tallin moraalin kannalta on tärkeää, että korjaamme ongelmat. On pysyttävä positiivisena, luottavaisena ja optimistisena, Ricciardo luetteli.

Ricciardo kertoo, ettei Renault ole vielä päässyt kunnolla perille RS19-autonsa kaikista ominaisuuksista.

– Kyse ei ole pelkästään evoluutiosta viime vuoteen verrattuna. Jotkut ominaisuudet ovat erilaisia, joiden ymmärtäminen vie meiltä hieman aikaa. Olen kuitenkin varma siitä, että olemme parempia kuin mitä olemme tähän mennessä näyttäneet, Ricciardo vakuutti.

Lue myös:

    Uusimmat