Alkoholijuomia tuodaan maahan yhä vähemmän

Suomalaiset matkustajat tuovat yhä vähemmän alkoholia matkoiltaan. 12 kuukauden ajanjaksolla tuonti väheni 11 prosenttia. Eniten matkustajat tuovat edelleen panimotuotteita.

Matkustajat toivat ulkomailta yhteensä 71 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuoden aikana. Puhtaaksi alkoholiksi muutettuna määrä on 7,6 miljoonaa litraa.

Ylivoimaisesti eniten, 51 miljoonaa litraa, matkustajat toivat panimotuotteita. Mietoja viinejä rahdattiin 10,5 miljoonaa litraa ja väkeviä alkoholijuomia 7,4 miljoonaa litraa. Kaikkien alkoholijuomien matkustajatuonti kuitenkin väheni.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksella suuntausta pidetään hyvänä, sillä se on jatkunut jo muutaman vuoden ajan.

– Vuonna 2013 matkustajat toivat 8,9 miljoonaa litraa 100 prosenttista alkoholia. Vuonna 2014 määrä oli 8,4 miljoonaa litraa ja nyt se vielä jatkanut laskuaan 7,6 miljoonaan litraan. Nyt on palattu vuosien 2011 ja 2012 tasolle ja vieläkin aikaisempiin vuosiin. Siinä mielessä se on merkittävää, että matkustajatuonti nousi välillä lähelle kymmentä litraa ja nyt se on ollut nyt laskusuunnassa, kertoo THL:n erikoissuunnittelija Tuomo Varis.

Varis arvelee laskun taustalla olevan monia syitä, mutta hän haluaa nostaa esiin muun muassa varustamojen toimintatavan muutoksen.

– Varustamot lopettivat matkustajien alkoholitilausten toimittamisen satamiin. Marraskuun 2013 alusta niin sanotut kävelymatkustajat eivät saa etukäteen tilaamiaan alkoholijuomia satamaterminaaleihin, vaan matkustajien on kuljetettava itse ne alkoholit. Ja lisäksi heinäkuussa 2014 tuli voimaan valmisteverotuslain muutos, jossa omaan käyttöön tuotaville alkoholeille tuli määrälliset ohjetasot. Ja myös tulli on tehostanut valvontaansa viime vuoden puolelta alkaen eli on saanut lisää työntekijöitä siihen valvontaan, sanoo Varis.

Tullille annettava selvitys, mikäli tuonti ylittää enemmän kuin:

- 20 litraa välituotteita 

- 90 litraa viinejä, joista enintään 60 litraa kuohuviinejä

- 110 litraa olutta

- 10 lirtaa muita alkoholijuomia

Matkustajien myös arvioidaan tuovan pienempiä kertamääriä ja entistä harvempi matkustaja tuo alkoholijuomia mukanaan Suomeen. Muutosta näyttäisi tapahtuneen myös juomatottumuksissa.

– Kyllä myös alkoholijuomien kulutus on Suomessa vähentynyt jos tarkastellaan vuotta 2014 ja myös kuluvan vuoden alkupuolta. Saamansuuntaista on kehitys ollut viime vuosina, että vuodesta 2008 alkaen on kulutus vähentynyt tasaisesti, mutta matkustajatuonnissa muutoksia on huomattavasti enemmän, kertoo Varis.  

Olutta tuodaan eniten

Eniten matkustajat tuovat edelleen panimotuotteita, joiden määrä on kuitenkin pysynyt lähes ennallaan, sillä laskua on tullut viime vuodesta vain kahden prosentin verran.

– Viimeisimmän tilaston mukaan olutta tuodaan 32 miljoonaa litraa, seuraavana on lonkerot ja miedot viinit noin 10 miljoonaa litraa, kertoo Varis.

Mutta kun määrät muutetaan puhtaaksi alkoholiksi, tuovat matkustajat eniten kirkasta viinaa.

Alkoholin matkustajatuontitutkimuksen on toteuttanut TNS Gallup Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen, Valviran, valtiovarainministeriön ja Alkon toimeksiannosta. Tiedot perustuvat TNS Gallupin haastatteluihin, joissa matkustajatuonnista on tiedusteltu joka viikko 500 satunnaisesti valitulta 15 vuotta täyttäneeltä Suomen asukkaalta ahvenanmaalaisia lukuun ottamatta. Tarkasteluajanjakson tiedot perustuvat näin ollen yli 26 000 yhteydenottoon, joista noin 2600 henkilöä oli käynyt ulkomailla ja vastasi kyselyyn.

Lue myös:

    Uusimmat