Alkoholiveroa voidaan nostaa jo ensi vuodeksi – samalla Virossa veronalennukset ovat nostaneet alkoholin myyntiä hetkellisen notkahduksen jälkeen

Yllättävä muutos: Alkoholin kulutus laski, vaikka Baltiassa alennettiin alkoholiveroa – tässä syyt 7:06
Katso myös video: alkoholin kokonaiskulutus Suomessa laski, vaikka Baltiassa alennettiin alkoholiveroa. MTV Uutiset Live kertoi huhtikuussa yllättävästä muutoksesta.

Valtiovarainministeri Vanhanen: Veronkorotuksesta päätetään budjettiriihessä. 

Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi, sillä hallitusohjelman kirjauksen mukaan alkoholiveron korotuksia jatketaan hallituskauden aikana 50 miljoonalla eurolla.

– Alkoholiveron korotus on hallitusohjelmassa ja siitä päätetään budjettiriihessä. Minulle on kerrottu, että sellainen on tulossa, kertoo valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) STT:lle.

Veronkorotus on käytännössä nopeasti valmisteltavissa oleva päätös, joten se voisi tulla voimaan jo ensi vuoden alusta. Viime vuonna hallitus ei vielä korottanut veroa, eikä hallitusohjelmassa määritellä korotukselle tarkkaa ajankohtaa.

– Budjettiriihessä varmaan tulee katsottua aikataulut sitten, Vanhanen kertoo.

Hallitusohjelmassa on linjattu, että asiassa otetaan huomioon "toimintaympäristön muutokset niin, että vaikutukset matkustajatuontiin seurataan". Tänä vuonna matkustajatuonti oli koronaviruksesta johtuvien matkustusrajoitusten takia osin kokonaan tauolla.

– Meillä on normaalisti jatkuva seuranta matkustajatuonnista, jota tehdään yhdessä Valviran, Alkon ja (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) THL:n kanssa. Lisäksi asiantuntijoina kuullaan Tullin ja Verohallinnon näkemyksiä, valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Veli Auvinen kertoo STT:lle.

Virossa veroa leikattiin viime kesänä

Viro alensi viime vuoden heinäkuussa alkoholivalmisteiden valmisteveroa 25 prosenttia hillitäkseen viinarallia maan Latvian-vastaisella etelärajalla.

Esimerkiksi olut-, siideri- ja lonkerolaatikoiden hinnat laskivat noin 2 euroa. Matkustajatuonnin osuus alkoholin kulutuksesta Suomessa oli viime vuonna noin 14 prosenttia.

Suurin osa alkoholijuomista tuodaan Virosta, ja kahden viime vuoden aikana myös tuonti Latviasta on lisääntynyt. Virossa toimivan alkoholiketju Superalkon ketjujohtaja Imre Poll kertoo, että veronalennusten jälkeen myynti on noussut takaisin aiemmalle tasolle, sillä sitä ennen se oli ollut usean vuoden ajan laskussa. Taustalla oli veronkiristys vuodelta 2017.

– Latviassa käynti näkyi. Veronpudotuksen jälkeen myynti nousi normaaliin ja nyt se on pysynyt samassa tahdissa, Poll kertoo STT:lle.

Superalkolla on Virossa myymälöitä reilut 30 sekä muutama myyntipiste Latviassa.

Suomessa myynti ja kulutus ovat laskussa

Viime vuonna matkustajat toivat Suomeen aiempaa enemmän mietoja alkoholijuomia ja vähemmän väkeviä juomia, selviää THL:n raportista.

Alkoholia tuovien matkustajien lukumäärä sekä keskimääräinen litratuontimäärä pysyivät samalla tasolla. Matkustajatuonti kuitenkin supistui 12,4 prosenttia, kun kaikki alkoholijuomat muutettiin sataprosenttiseksi alkoholiksi.

Sen sijaan litroissa mitattuna nousua oli 1,5 prosenttia, raportista selviää. Litramäärän kasvuun vaikutti eniten oluen tuonnin lisääntyminen lähes 15 prosentilla.

Myös mietojen viinien sekä long drink -juomien tuontimäärät kasvoivat. Mietojen juomien tuonti kiihtyi erityisesti loppuvuodesta.

Suomessa alkoholin myynti väheni viime vuonna. Myös alkuvuoden aikana myynti tippui kahdeksan prosenttia litroissa mitattuna ja 3,3 prosenttia sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna, selviää Valviran tammi–huhtikuun myyntitilastoista.

THL:n mukaan alkoholijuomien kokonaiskulutus Suomessa väheni viime vuonna, vaikka vuonna 2018 voimaan tulleen alkoholilakiuudistuksen myötä vahvemmat, enintään 5,5-prosenttiset juomat tulivat ruokakauppoihin.

"Myynti on verrattavissa viime kesään"

Kevään matkustusrajoitusten takia matkustajatuonti Suomeen pysähtyi käytännössä kokonaan. Rajoitusten purkamisen jälkeen suomalaiset ovat kuitenkin palanneet Viroon alkoholiostoksille, vaikka suomalaisia matkustaa maahan huomattavasti aiempaa vähemmän.

Vielä kesäkuussa Viroon matkusti suomalaisia reilu kolmannes verrattuna viime vuoden kesäkuuhun. Tallinnalaisten mukaan heinäkuussa suomalaisturisteja on ollut jälleen enemmän kaupungissa, mutta tilastotietoja ei ole vielä julkaistu.

– Myynti on verrattavissa viime kesään, Imre Poll kertoo Tallinnan sataman Superalko-myymälässä, jossa suuri osa asiakkaista on suomalaisia.

Pollin mukaan paluu normaalimyyntiin tapahtui sen jälkeen kun Suomen ja Viron välinen raja avattiin kesäkuussa. Kesäkuun puolessavälissä suositus kahden viikon karanteenista Suomeen palatessa poistettiin, ja sen jälkeen Superalkossa on riittänyt asiakkaita.

Poll kertoo, että koronarajoitusten aikana Superalkon myynti laski noin 20–30 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat