Alex Zanardi vaivutettiin koomaan – sairaala teki uuden päivityksen ex-F1-kuskin tilasta

Pyöräilykilpailussa loukkaantunut entinen F1-kuljettaja Alex Zanardi on vaivutettu hoitotoimenpiteenä koomaan. Vakavia päävammoja saaneen Zanardin tila arvioitiin hänelle tehdyn neurokirurgisen aivoleikkauksen jälkeen "erittäin vakavaksi". Lauantaina sairaala määritti tilan "vakaaksi".

Italialainen Zanardi loukkaantui perjantaina Sienan lähellä ajetussa parapyöräilyn kilpailussa, kun hän menetti käsikäyttöisen kilpapyöränsä hallinnan ja törmäsi vastaan ajaneen rekan perävaunuun.

Zanardi kiidätettiin onnettomuuden jälkeen helikopterilla Santa Maria alle Scotte -sairaalaan Sienaan.

Zanardi sai törmäyksessä vaikeita päävammoja, ja hänelle tehtiin onnettomuuspäivän iltana kaksi ja puoli tuntia kestänyt leikkaus.

Zanardia hoitanut lääkäri arvioi lauantaina, että potilaan tilan pitäisi vakiintua viikossa tai kymmenessä päivässä niin, että hänet voidaan herättää koomasta. Hänen vammoistaan saadaan sen jälkeen tarkempi arvio.

Bottas ja Häkkinen tviittasivat tukensa

Zanardi, 53, ajoi formuloita 1990-luvulla. Hän voitti Yhdysvaltain Cart-autojen luokassa kaksi mestaruutta ennen kuin joutui vuonna 2001 Saksan Lausitzringin radalla vakavaan auto-onnettomuuteen, jossa hän menetti molemmat jalkansa.

Parapyöräilyssä Zanardi on saavuttanut neljä voittoa paralympialaisissa ja kymmenen maailmanmestaruutta. Hän on kilpaillut menestyksellä myös triathlonissa.

Juhannuspäivänä Zanardi sai kannustusviestejä faneiltaan ja ystäviltään. Formula 1:n maailmanmestari Mario Andretti kertoi rukoilevansa ystävänsä puolesta.

– Olen huolestunut ja peloissani Alex Zanardin puolesta. Pidätän henkeäni, sillä olen hänen faninsa ja ystävänsä, Andretti tviittasi.

– Tehkää kuten minä ja rukoilkaa tämän hienon miehen puolesta.

Myös Valtteri Bottas ja Mika Häkkinen lähettivät Zanardille kannustusviestit Twitterin välityksellä.

Lue myös:

    Uusimmat