Aleksi Salin palasi Salkkareihin – uskoo tietävänsä tuhopolttajan henkilöllisyyden

Aleksi epäilee tuhopolttajaa 1:54

Salattujen elämien perjantai-illan jaksossa Aleksi pohtii Karille Taalasbiilin tuhopolttajaa.

Salkkareiden perjantaisessa jaksossa Aleksi ja Kari keskustelevat Taalasbiilillä sen jälkeen, kun Kari luuli Aleksia tuhopolttajaksi ja mottasi tätä.

Aleksi on majoittanut itsensä hotelli Amandaan. Karin mukaan Aleksi olisi mahtunut myös heidän kämpilleen.

– Ulla ei olisi varmaan innostunut yllätysvieraista, Aleksi sanoo.

– Se nimenomaan olisi. Olisi päässyt tenttaamaan sun ja muiden kuulumiset, Kari toteaa.

Kari päättää kutsua Aleksin käymään Pihlajakadulla kahvilla myöhemmin. Aleksi on poistumassa paikalta, mutta Karilla on hänelle vielä asiaa. Kari kertoo Aleksille, ettei kukaan tiedä hänen ottaneen Aleksilta rahaa lainaan Taalasbiilin pyörittämiseen.

– Onhan se nyt noloa, ettei aikuinen äijä pysty pyörittämään firmaansa ilman kaverin lompakolla vierailua, Kari synkistelee.

– Nolonpaa olisi, että antaisit tämän paikan mennä nurin muutaman hiljaisemman kuukauden jälkeen. Hei, totta kai mä jeesaan vanhaa taistelutoveria, Aleksi rohkaisee Karia.

Aleksi suostuu kuitenkin pitämään Karin ottaman lainan omana tietonaan. Kari alkaa valitella yrittäjyyden hankaluutta ja keskustelu siirtyy tuhopolttoon.

– Poikakin luuli, että mä tuikkasin tämän itse tuleen, Kari kertoo Aleksille.

Katso artikkelin yllä olevalta videolta, ketä Aleksi epäilee tuhopolttajaksi!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja mtv.fissä! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lue myös:

    Uusimmat