Aleksin "punavuorelainen huijariurpo" nousee kehään, vaikka hänelle buuataan joka kerta – tällainen on Suomen showpainiyhteisö

Hyökkäys epäonnistuu, mutta pian hahmo on jälleen niskan päällä, potkimassa maassa makaavaa vastustajaansa.

Mediatutkija Veijo Hietala on luonnehtinut showpainia postmodernin mediaurheilun valheelliseksi huipentumaksi, jossa urheiluhenki kääntyy päälaelleen. Hiuksia revitään ja maassa makaavaa potkitaan spektaakkelin nimissä.

Kuvailtua kohtausta voi kuitenkin käsitellä myös toisin. Sen viiksekäs hahmo on päivittäisessä elämässään Aleksi Vauhkonen, joka on kirjoittanut estetiikan oppiaineen gradunsa ja tieteellisen artikkelin showpainista maailman kaupallisesti menestyneimpänä teatterin muotona.

Vauhkosen mukaan showpaini on urheilulajina fiktiivinen: mestaruusotteluiden voittaminen ei ole pääasia, vaan urheilun konventioita käytetään vain synnyttämään toimintaa ja aktivoimaan katsojaa.

Fanitkaan eivät katso showpainia urheiluna, vaan osallistuvat teatterinäytökseen, jossa yleisö esittää fiktiivisen urheiluesityksen roolin.

Perehtymättömien käsitys showpainista jämähtänyt menneille vuosikymmenille

Kun haastattelen Vauhkosta, puitteita tälle näytelmälle ollaan juuri rakentamassa. Taustalla rakentuu ottelukehä illan FCF Wrestling Live -ottelua varten.

– Haastattelun takia pääsen luistamaan kehän rakentamisesta, Vauhkonen nauraa.

Vauhkonen kertoo, että monien alaan perehtymättömien käsitys showpainista ja showpainijoista on juuttunut menneille vuosikymmenille.

Siinä ei Vauhkosen mukaan ole mitään vikaa, koska niinä vuosina showpaini on ollut valtavirrassa suositumpaa, amerikkalaisia showpainiohjelmia WWE Smackdownia ja RAW:ia näytettiin Suomessakin telkkarissa, mutta käsitys on vanhentunut.

– Tästä on nykyään tullut nykyään tullut aiempaa ammattimaisempaa ja meillä on tosi inklusiivinen ympäristö, jossa otetaan kaikki vastaan tosi hyvin, Vauhkonen selittää.

– Muutama vuosi sitten tuli sellainen aspekti mukaan tähän fiktiiviseen maailmaan, että naiset ja miehet painii keskenään tasa-arvoisena otteluissa, vaikka tämä onkin fiktiivistä kamppailu-urheilua

Vauhkonenkin tutustui lajiin 2000-luvun taitteessa, kun amerikkalaiset showpainiohjelmat vielä pyörivät Suomessa. Innostus kuitenkin jatkui vielä silloin, kun monet kaverit jo lakkasivat katsomasta painia ja vaikka sen näyttäminenkin lopetettiin.

– Se alkoi pyörimään sellaiseen tosi tärkeään aikaan meidän elämässä, Vauhkonen kertoo.

– Aluksi materiaalia tuli telkkarista noin pari tuntia viikossa, mutta nyt sitä tulee sitten kulutettua paljon enemmän.

Vauhkonen alkoi painia itse vuonna 2019 "kolmenkympinkriisissä." Painiharjoittelu alkoi vuoden peruskoulutuskaudella. Peruskoulutuskauden aikana aloitettiin yksinkertaisen akrobatian, kehonhallinnan ja kamppailulajien harjoittelu. Vuoden treenien jälkeen Vauhkonen oli valmis ensimmäiseen otteluunsa.

Kun kehä on valmis, Vauhkonen menee harjoittelemaan vielä ennen illan ottelua, käymään läpi askelmerkit.

– Meni ihan ok, jouduttiin vähän muuttamaan ottelua, koska saatiin lisää aikaa viime tinkaan, Vauhkonen kertoo harjoitusten jälkeen tunnelmista.

– Vaikka lopussa muuttuikin kaikkea, matsi on tosi loppuun asti hiottu eikä lähdetä improvisoimaan mitään. Improvisointi olisi next level, jossa en ole vielä. Että pääsisi vetää matsin niin, että tosi riisutut raamit ja mennään improamaan sinne, mutta siihen ei meikäläisellä vielä ole rahkeita.

Hahmona ylimielinen punavuorelainen 

Vaikka jotkin suuren yleisön showpainikäsityksistä ovatkin jääneet menneille vuosikymmenille, lajissa on myös paljon sellaista, mikä vastaa noita käsityksiä.

Erityisesti amerikkalaisessa showpainissa on tyypillistä, että hahmot jakautuvat hyviksiin ja pahiksiin, ja ottelut seuraavat kaavaa, jossa hyvis on teknisesti ylivertainen ja pahikset voittavat huijaamalla. Dynamiikkaan kuuluu se, että katsoja hurraa hyviksille ja buuaa pahiksille.

Vauhkonen on pahis.

– Hahmoni on täysi huijariurpo. Se ei ole erityisen lahjakas painija ja jokaisen ottelun, jonka se on voittanut, se on voittanut huijaamalla. Edellisen ottelunsa se on voittanut lyömällä vastustajaa päähän pokaalilla. Se luulee ansainneensa kaiken, mutta oikeasti se on huijannut kaiken, Vauhkonen selittää.

Harjoitusten jälkeen takahuoneessa Aleksi Vauhkosta odottaakin muuntautuminen alter egokseen: siksi hiuksista kiskovaksi ja maassa makaavaa potkivaksi hahmoksi.

Vauhkonen kuvailee hahmoaan, Sebastian Vauhkosta, etuoikeutetuksi valkoiseksi mieheksi ja punavuorelaiseksi influencereiksi, joka ajattelee ansainneensa kaiken saavuttavansa menestyksen ja jonka kaikkien liikkeiden nimet ovat punavuorelaisten ravintoloiden nimiä.

– Yhteiskunnallinenkin ulottuvuus on ihan tarkoituksella siinä. Herranjumala porukka vihaa sellaisia tyyppejä. Syystä! Pystyn ammentamaan siitä tosi paljon.

"Showpainissa vetoavat ne täydet mulkut"

Vauhkonen painottaa, hän ei näyttele hahmoaan, vaan hahmo on nimenomaan ennemmin alter ego ja osa häntä.

Sen osan näyttämisellä on merkittävä rooli showpainin viehätyksessä.

– Olen aina ollut mielestäni erittäin hyväkäytöksinen poika. Showpainissa vetosi, kun näin ne täydet mulkut siellä, Vauhkonen selittää.

– Voi sanoa, että mussa on tuo puoli ja kyllä se on äärimmäisen terapeuttista vaan olla se ihminen. Sitten voi taas matsin jälkeen rauhoittua. En tiedä mitään niin hienoa. Kyllä tuo kehä tuolla on minulle onnellisin paikka.

Vauhkosen prosessiin ei kuitenkaan kuulu se, että hahmoksi muuntautuisi esimerkiksi jo tuntia ennen ottelua, kuten joillain. Hänen hahmonsa ei kuulemma ole kovin pidetty takahuoneessa.

Vauhkosta ei vielä jännitä.

– Kun pääsee tuonne verhon toiselle puolelle, muistaa, että ne on vaan painifaneja eikä tällä ole mitään väliä, Vauhkonen nauraa.

Sebastian voitti edellisen ottelun hakkaamalla pokaalilla

Kun yleisöä alkaa tulla sisään tuntia ennen ottelua, Valkoinen Sali on jo täysin muuntautunut showpainiottelun näyttämöksi.

Yleisön näkemykset showpainista tuntuvat menevän yksiin Vauhkosen havaintojen kanssa: moni painottaa, miten tärkeää on juuri se, että yleisö saa osallistua. ”Elämää suuremmat hahmot” ja camp-estetiikka viehättävät ja joukossa on teatteriharrastajia.

Kun paneutunein yleisö kertoo näkemyksiään Vauhkosen hahmosta, on vaikeaa sanoa puhuuko yleisö juuri fiktiivisenä urheiluyleisönä, joka paheksuu Vauhkosen hahmon toimia, vai eivätkö he pidä hahmosta omana itsenään.

Tunteita Sebastian Vauhkonen selvästi herättää.

Kun valot pimenevät, yleisö hiljenee ja dramaattinen, sisäpiirivitsejä vilisevä urheiluselostus alkaa. Vauhkonen ottelee ensimmäisenä.

Kun hän astelee verhojen takaa, naamalla on virne, josta Sebastian tunnetaan. Sebastian on voittanut aiemmin turnauksen johon on osallistunut kahdeksan painijaa, hakkaamalla voittajaa pokaalilla. Nyt hän heiluttaa vilpillä voitettua pokaaliaan varmana siitä, että hän voittaa.

Yleisö buuaa tunteella.

Kongi kumahtaa. Vauhkonen tarttuu hiuksista, joutuu hetkeksi kehän ulkopuolelle hengittelemään samalla kuin hänen tiimiläisensä Valtentine mukiloi hyvistiimiä, mutta Vauhkonen on pian jo potkimassa maassa makaavaa.

Hyvistiimi on hyvin suosittu ja saa yleisöltä hurrausta, kun buuaus pahiksille loppuu.

"Kukaan hyvis ei onnistu, jos vastassa ei ole hyvä pahis"

Ottelu päättyy hyvisten voittoon, kun Vauhkonen ja lopulta myös Valentine saadaan nöyrtymään. Pahistiimi häviää ottelun ja yleisö hurraa.

Seuraa useita otteluita, joissa sama kaava toistuu. Jokaisella ottelulla ja hahmolla on oma tarinansa, jotka lomittuvat keskenään. Vaikka jokin suuri turnaus päättäisikin kaikki tarinalinjat, hahmot palaavat samoina seuraavaan otteluun muistaen, mitä aiemmin on tapahtunut, ja vaikka yksittäinen painija ja häneen liittyvä tarina päättyisikin, tarina ei kokonaisuudessaan pääty koskaan.

Ottelun jälkeen kysyn Vauhkoselta, eikö se harmita, että yleisö aina buuaa. Vaikka se kuuluu asiaan, eikö buuauksesta nauttiminen mene jotenkin ihmisluontoa vastaan?

– Minulla itsellä on sellanen olo tuolla esiintyessä, että leikin yleisön kanssa painia. Olen sen fiktiivisen maailman pahis ja tulee onnistumisen tunne, kun ne reagoivat kuten haluan ja varsinkin kun ne reagoi mun hyvis-vastustajalle niin kuin haluan eli se on yhteistyötä, Aleksi kertoo.

– Kukaan hyvis ei onnistu jos vastassa ei ole hyvä pahis.