Alaston kehosurffaaja joutui hain hampaisiin – selvisi hainyrkkeilystä 20 tikillä

Alaston kehosurffaaja nyrkkeili hain kanssa Samurai-rannalla 0:34

Australialaismies kertoo, että antoi haille aluksi iskun päällään sukeltaessaan aallokkoon.

Australialainen Paul Kenny oli kehosurffaamassa Australiassa Samurai-nimisellä nudistirannalla, kun aalloilla ratsastaminen muuttui hainyrkkeilyksi. Tapauksesta kertovat CNN ja 9News.

Video: Paul Kenny kertoo sairaalavuoteella, miten turpasauna hain kanssa tapahtui.

Kehosurffaamisessa ratsastetaan aalloilla ilman lautaa tai muita vastaavia apuvälineitä.

Kenny kertoo sukeltaneensa ottaessaan aaltoa vastaan, ja sattui samalla puskemaan haita päähän. Mies ei nähnyt kuohujen alla uiskennellutta petokalaa.

Hai kävi saman tien vastaiskuun, ja upotti hampaansa Kennyn oikeaan hauikseen.

Kenny kertoo tilanteen olleen hektinen, mutta hän kokee kanavoineensa idoliaan, surffauslegenda Mick Fanningia, joka pakeni hain otteesta nyrkin iskulla vuonna 2015.

Niinpä Kenny alkoi antaa yläkoukkua haille vasemmalla kädellään. Lopulta Kennyn iskut olivat liikaa, ja hai päästi irti.

Ei kanna kaunaa

Mies kertoo uineensa pakoon peläten, koska hän ei nähnyt haita ja pelkäsi pedon upottavan hampaansa uudelleen jalkoihinsa. Kenny oli tapahtumahetkellä ilkosillaan.

Kenny selvisi rantaan, ja häntä alettiin hoitaa paikan päällä. Sairaalassa hän sai hauikseensa 20 tikkiä.

Kenny kertoo, ettei kanna kaunaa haille.

– Minä olin sen maailmassa. Se oli tekemässä omia juttujaan, kun minä tulin ja puskin sitä päälläni, ja se vastasi uhkaan.

Lähteet: CNN, 9News.

Lue myös:

    Uusimmat