Alaikäisten tekemät ryöstöt yli tuplaantuneet Helsingissä – tytöt uhkailivat uhria puukolla, polttivat hiuksia päästä ja pakottivat nuolemaan multaa kengän pohjista

Alaikäisten tekemät ryöstöt yli tuplaantuneet Helsingissä – tytöt uhkailivat uhria puukolla ja pakottivat nuolemaan multaa kengän pohjista 4:12

Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet rajusti Helsingissä verrattuna viime vuoteen. Poliisi on kirjannut niistä tähän mennessä noin 70 rikosilmoitusta ja epäiltyjen määrä on ollut noin 130. Suuri osa ryöstörikoksista on tapahtunut heinäkuun jälkeen.

– Määrä on yli tuplaantunut viime vuodesta. Epäiltyjä on ryöstössä yleensä useita, ja rikosilmoitusten seassa on myös pimeitä juttuja eli epäiltyjä ei ole saatu selville lainkaan, Helsingin poliisin nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss sanoo Rikospaikan haastattelussa.

Suomessa noin kolmasosa alaikäisten tekemistä eriasteisista ryöstöistä tapahtuu Helsingissä, loput lähinnä Itä- ja Länsi-Uudellamaalla. Muualla Suomessa ilmi tulee vain yksittäistapauksia.

Ryöstörikosten määrä on vuosittain vaihdellut Helsingissäkin paljon. Kovin piikki oli vuonna 2016, jolloin epäiltyjä oli jutuissa yhteensä 189.

"Keissaamista"

Forssin mukaan ryöstöjen lisääntymisen taustalla voi olla se, että nuoret ehkä kokevat ryöstöt jotenkin helpoksi tavaksi saada muutama euro tai vaikka korvakuulokkeet.

– Joukossa tyhmyys tiivistyy. Nuoret puhuvat "keissamisesta". Kyse on kuitenkin vakavasta rikoksesta, josta alaikäisellekin voi tulla tuhti tuomio. Törkeän ryöstön maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta.

– Osalla tekijöistä on puukkoa tai muuta asetta mukana ja törkeimmissä tapauksissa uhri kaadetaan maahan, potkitaan päähän ja luita murtuu, Forss kertoo.

Kolmenlaisia tapauksia

Ryöstöt ovat liittyneet esimerkiksi kannabis- tai nuuskakauppaan, jossa kauppa sovitaan ehkä verkon kautta. Uhrina voi olla myyjä tai ostaja.

Toisena tekomuotona ovat kotibileisiin liittyvät ryöstöt ja myös varkaudet.

– On tapahtunut muun muassa sellaista, että viedään bileiden järjestäjältä rahat väkivalloin tai takkeja päältä ja puhelimia.

Kolmantena ovat satunnaiset vastaantulijat eli niissäkin uhrina on usein toinen nuori.

– Turvallisuuden tunteen kannalta ne ovat kaikkein ikävimpiä. Otetaan uhria kiinni, lyödään suoraan turpiin, vedetään korut kaulasta tai kuulokkeet päästä. Kun omaisuutta viedään väkivalloin, sitä tutkitaan aina ryöstörikoksena, Forss muistuttaa.

Epäillyistä tekijöistä ulkomaalaistaustaisia on Forssin mukaan vähintään yli puolet. Suurin osa epäillyistä on poikia.

– Yksi tapaus on, jossa paria tyttöä epäiltiin törkeästä ryöstöstä. He olivat ryöstön yhteydessä pahoinpidelleet uhrina ollutta tyttöä, uhkailleet tätä puukolla, polttaneet asianomistajan hiuksia päästä irti ja laittaneet uhrin nuolemaan multaa kengän pohjista.

Lue myös:

    Uusimmat