Kontiolahden Pyytivaaralle vieraaksi tullut 21-vuotiaan pojan kaveri tappoi kaverinsa isoisän ja oli lähellä, ettei myös kolme muuta perheenjäsentä kuollut.
Poliisi sai hiljaittain valmiiksi Kontiolahdella 13. helmikuuta tapahtuneen murhatapauksen tutkinnan.
22-vuotiasta miestä epäiltiin murhasta, murhan yrityksestä ja kolmesta tapon yrityksestä. Teon motiivi jäi lopulta epäselväksi, sillä mies kuoli tutkinnan aikana Pyhäselän vankilassa.
Tapauksen esitutkintapöytäkirja kuitenkin valottaa sitä, mitä Kontiolahden Pyytivaaralla oikein tapahtui ja minkälaisia asioita veriteon taustalla oli.
Oli keskiviikkoilta, kun 22-vuotias mies tuli kaverinsa, 21-vuotiaan miehen perheen luokse kyläilemään, kuten oli ollut usein aiemminkin.
Nuoret miehet ryyppäsivät toista päivää, polttelivat hieman kannabista, pelailivat videopelejä ja kävivät keskenään saunassa.
Muut perheenjäsenet laittoivat ruokaa ja toimittivat iltatoimiaan.
"Ylirauhallinen"
Seuraavan päivän iltana perheen vanhemmat olivat lähdössä kauppaan, kun rikoksesta epäilty mies kysyi, voisivatko he tuoda tupakkaa.
– Minusta tämä tyyppi oli jotenkin ylirauhallinen ja hän tuijotti omituisesti.
Poika puolestaan totesi poliisille, että kaveri vaikutti stressaavalta ja käyttäytyi hieman vetäytyvästi. Poika arveli, että se johtui osittain krapulasta.
Lisäksi kaveri oli kertonut saman illan aikana "aika vainoharhasia juttuja".
– Päähän mukamas joku siru asennettuja poistettu jossain kohin, ja mitä kaikkee siinä nyt olikaa, poika kertoi poliisille myöhemmin.
Myöhemmin poliisi löysi 22-vuotiaan miehen puhelimesta nettihakuja muun muassa mikrosiruista ja puhelimen kuuntelemisesta.
Nuoret miehet olivat kuitenkin päättäneet ryyppäävänsä kolmannenkin päivän. Jossain kohtaa he oliva myös katselleet internetistä videoita joukkoampumisista.
– En tiiä, että mikä idea oli semmosta ees kahtoo. Päissää sitä keksii aina kaikkee, poika huokasi kuulusteluissa.






