Alaikäistä poikaa vesikidutettiin, lyötiin vasaralla, potkittiin päähän ja uhattiin tappaa: Kolme nuorta tuomittiin – teon motiivina mitättömän velan perintä

Nuoria syytetään kidutuksenomaisesta perinnästä 0:18

Helsingin käräjäoikeus langetti tuomiot tapauksesta, jossa nuoria miehiä syytettiin raa’asta väkivallasta. Motiivina teolla oli uhrin pienehköt, yhteensä noin satojen eurojen velat eri henkilöille.

Video: MTV Uutiset olivat paikalla oikeudenkäynnin alkaessa.

Joukkion nuorin oli kutsunut uhrin paikalle ”chillaamaan”. Asunnossa oli vietetty hetken aikaa, kunnes uhriin alettiin kohdistaa väkivaltaa velan saamiseksi. Uhri oli alaikäinen poika.

Pahoinpitelyn aloitti alle 15-vuotias henkilö lyömällä uhria nyrkein leukaan. Tämä henkilö osallistui muutenkin laajalti käytettyyn väkivaltaan.

Moninaista ja julmaa väkivaltaa

Pahoinpitely jatkui laittamalla uhrille käsiraudat ja lyömällä ja potkimalla häntä eri puolille kehoa, myös päähän. Häntä myös lyötiin useita kertoja vasaralla polviin.

Uhrilta uhattiin katkaista sormi ja hänet uhattiin tappaa. Häntä myös kuristettiin niin, että häneltä lähes lähti taju.

Väkivallan loppupuolella uhri joutui vesikidutuksen kohteeksi.

Lopulta uhri päästettiin menemään noin tunnin kuluttua. Tapahtuneen väkivallan jälkeen uhrin äiti oli soittanut yhdelle tekijöistä luvaten maksaa uhrin velat.

Teon jälkeen uhri ei käynyt kahteen ja puoleen viikkoon koulua, hän poistui Helsingistä asumaan muualle ja hakeutui psykiatrille. Ulkona liikkuessaan hän katsoi taakseen, ettei tulisi yllätetyksi.

Vanhimmalle ehdotonta vankeutta

Vuonna 2003 syntynyt poika sai 6 kuukauden ehdollisen tuomion nuorena henkilönä tehdystä avunannosta pahoinpitelyyn, sillä hän ei itse osallistunut väkivaltaan. Hän oli pyytänyt myös muita osallisia lopettamaan väkivallan.

Vuonna 2002 syntynyt sai 1 vuoden 7 kuukauden ehdollisen rangaistuksen nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Pisin tuomio langetettiin vuonna 1999 syntyneelle miehelle, joka sai 3 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Kaksi pisimmän tuomion saanutta määrättiin korvaamaan uhrille yhteisvastuullisesti yhteensä 6200 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä. Kolmas henkilö määrättiin korvaamaan tästä 400 euron osuus.

Lue myös:

    Uusimmat