Älä raavi kutinaa – rasvaa ja muita kotikonsteja
Hyönteisten pistot, hikoilu ja kuiva iho kutittavat. Kutina voi myös liittyä allergisiin iho-oireisiin. Allergia- ja astmaliitto kehottaa selvittämään kutinan aiheuttajan, kun kutina on pitkäkestoista tai siihen liittyy ihottumaa.
Allergia- ja astmaliiton mukaan ihon kutina on erittäin tavallista ja siihen on monia eri syitä. Yleisyydestään huolimatta vaivaan ei ole tarjolla täsmälääkettä, vaan sitä hoidetaan perus- ja lääkevoiteilla.
– Kutinan aiheuttaja on hyvä tutkia. Lääkärissä käynti on tarpeen, jos rasvaus kahdesti päivässä ei riitä. Tilapäinen kutina hoidetaan kotikonstein, mutta esimerkiksi atooppisen ihottuman kutinaan on tarjolla vahvempia, lääkärin määräämiä lääkevoiteita, kertoo allergianeuvoja, koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.
– Selvitä mahdollista kutinan lähdettä jo ennen lääkärissä käyntiä. Kutina voi johtua mm. vääristä peseytymistottumuksista, pyykkikoneen heikosta huuhtelusta tai karheasta vaatekuidusta. Taustalla voi olla myös kosmetiikan aiheuttama allergia, Anne Vuorenmaa ohjeistaa.
Kotikonstit kutinan hoitoon
Allergia- ja astmaliiton mukaan kylmä kääre ja apteekista saatava kortisonivoide auttavat esimerkiksi pistiäisen aiheuttamaan paikalliseen kutinaan.
Kuivaa ihoa hoidetaan säännöllisellä rasvauksella. Peseytyminen ja rasvaus heti liikunnan jälkeen ennaltaehkäisee hikoilun aiheuttamaa kutinaa.
– Raapiminen tuntuu hyvältä, mutta se voi johtaa ihon rikkoutumiseen ja tulehtumiseen. Usein kuumalla tai kylmällä vedellä suihkuttelu helpottaa. Toisaalta kuuma vesi kuivattaa ihoa. Käytä saippuan sijasta perusvoidetta. Voitele ihosi kosteana. Älä hankaa, vaan taputtele kevyesti, Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta neuvoo.
Allergia- ja astmaliiton mukaan lapsen kutisevaa ihoa hoidetaan kuten aikuisenkin.
Lapsen kutiseva iho kannattaa suojata, jotta lapsi ei pääse raapimaan ihoa rikki. Pienimmille laitetaan tumput käteen yöksi raapimisen estämiseksi.
Uusimmat
-
07:05
Juna-asemien häiriö korjattu
-
07:03
Yhtä asiaa ohjaaja Aleksi Delikouras ei välttämättä enää elokuvia kuvatessaan tekisi: "Pieni kammo siitä jäi"
-
07:01
ISW: Ukrainan "operatiivinen läpimurto" vaatii kolme asiaa – MTV seuraa sotaa
-
06:56
ISW: Ukraina puskee panssareilla Verbovessa, Venäjä tekee "järjettömiä" vastaiskuja – tässä tapauksessa merkittävä läpimurto on mahdollinen
-
06:51
Pilkotko omenan näin? Neljällä viillolla täydelliset viipaleet
-
06:35
Jari-Matti Latvalan radikaali ehdotus saa tyrmäyksen: "Kuinka moni lähtee siihenkään?"
-
06:25
Asiantuntija MTV:lle: Erikoissairaanhoito ja sosiaalihuollon erikoispalvelut pitäisi keskittää pikaisesti hyvinvointialueilta viidelle alueelle
-
06:23
Uusi superpari? Poptähti villiintyi NFL-mestarin maalista – tämä kaksikon poistuminen poiki jättiotsikot
-
06:17
Johan viruu iranilaisvankilassa jo toista vuotta – perhe pelkää poikansa puolesta: "Tämä murtaa hänet"
-
06:07
Marja on pukeutunut kierrätysvaatteista ompelemiinsa vaatteisiin jo viisitoista vuotta: "Päälläni on nytkin pussilakanasta tehty mekko"
-
06:02
Mestaruus jo Kalle Rovanperän ulottuvilla – tässä Chilen MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
05:40
Riita shakkipelistä johti raakaan paloittelumurhaan – Kuortin ABC-aseman viereisestä sorakasasta tehtiin karmea löytö
-
05:39
Italian etsityin mafiapomo on kuollut sairaalassa
-
05:34
Ranska vetäytyy – Nigerin sotilasjuntta mielissään
-
05:28
Lähipäivinä vaihtelevaa ja lämmintä säätä
-
05:23
Brittihävittäjät osallistuvat Suomessa sotaharjoitukseen suoraan lentotukialukselta
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
Lataa lisää