Älä luota vain kuumemittariin! Amerikkalainen lääkäri kertoo, miksi koronaan ei aina liity lämpöä: "Voit olla oireinen ja kuumeeton"

Kuume on yksi tavallisimmista koronavirusinfektion oireista, mutta kaikille sairastuneille ei nouse lämpöä.

Monet sairaudet ja myös covid-19 aiheuttavat kuumetta eli ruumiinlämmön nousemista tavallista korkeammaksi.

Kuumeen nousu ilmaisee usein, että elimistön immuunijärjestelmä on aktivoitunut taistelemaan taudinaiheuttajaa vastaan. Lämpö tekee tunkeutujien selviytymisestä hankalampaa. Lisäksi kuume pakottaa ihmisen lepäämään, jolloin sairastunut ei tuhlaa taudin taltuttamiseen tarvittavaa energiaa.

Kaikille koronaan sairastuneille ei kuitenkaan nouse kuumetta. Erityisesti taudin ensimmäisinä päivinä tartunnan saanut voi kärsiä muista koronaan viittaavista oireista, kuten yskästä, vaikka hänellä ei olisi kuumetta tai kuume olisi hyvin matala, kertoo John Hopkinsin lääketieteellinen tutkimusyliopisto verkkosivuillaan. Joillain koronaan sairastuneilla kuume sahaa edes takaisin.

Jokaisen ihmisen immuunijärjestelmä on erilainen

Yhdysvaltalaisen Prevention-terveyssivuston haastattelemat asiantuntijat sanovat, että ihminen voi saada muita covid-19-taudin oireita ilman kuumetta.

– Kuume on osa oirekirjoa, ja sitä voi esiintyä tai olla esiintymättä. Voit olla oireinen ja kuumeeton, sanoo infektiotautien erikoislääkäri Amesh. A. Adalja Johns Hopkins yliopistosta.

Hän muistuttaa, että jokaisen ihmisen immuunijärjestelmä on erilainen. Tästä syystä osa sairastaa koronan lieväoireisena, oireettomana tai saa pelkästään suolisto-oireita, kun taas jotkut saavat taudin hengenvaarallisen muodon.

Pandemia-aikana ihmisten tulisi pitää silmällä epätavallisia oireita ja hakeutua herkästi koronatestiin. Mikäli huomaa vointinsa muuttuneen, on järkevää eristäytyä muista ihmisistä. Koronavirustartuntaan viittaavia oireita ovat:

  • päänsärky
  • haju- ja makuaistin häiriöt
  • nuha ja nenän tukkoisuus
  • yskä
  • hengenahdistus
  • voimattomuus ja väsymys
  • lihaskivut
  • kurkkukipu ja karhea kurkku
  • kuume
  • pahoinvointi ja oksentelu
  • ripuli

Myös punertavat silmät ja ihottuma yhdistetty koronavirukseen, joskin ne näyttävät olevan oireina harvinaisia.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta koronavirus.

Lue myös:

    Uusimmat