Älä heitä ruokaa turhaan roskiin – opi tunnistamaan pilaantuneet elintarvikkeet

HK:n tuotekehityskokki Tero Honkaniemi kirjoittaa Lihakoulu-blogissaan siitä, kuinka hurjan määrän pääkaupunkiseudulla asuvat suomalaiset heittävät vuosittain pois, vaikka elintarvikkeet olisivat vielä käyttökelpoisia. Tunnistatko sinä pilaantuneet elintarvikkeet?

Huippukokki Tero Honkaniemi muistuttaa blogissaan, että pilaantuneiden elintarvikkeiden tunnistamiseen olisi tärkeää kiinnittää erityishuomiota, jotta moni vielä käyttökelpoinen elintarvike ei joutuisi roskien joukkoon. Honkaniemi toivoo, että huomiota kiinnitettäisiin myös siihen eroon, joka pakkausten parasta ennen -merkinnällä ja viimeisen käyttöpäivän merkitsemisellä on.

– Elintarvikkeen parasta ennen -merkinnän ja viimeisen käyttöpäivän erottaminen toisistaan pelastaa monen ruuan roskikselta. Parasta ennen merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä sen sijaan on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi, Honkaniemi kertoo.

Elintarvike voi olla käyttökelpoinen, vaikka sen parasta ennen -päivämäärä olisikin jo ohitettu. Tuotteita kannattaakin tutkia, haistella ja maistella ennen niiden tuomitsemista pilaantuneiksi.

– Monesti ruoka heitetään parasta ennen –päivämäärän jälkeen automaattisesti pois, tutkimatta lainkaan onko se vielä syömäkelpoista. Pilaantunut elintarvike hyvin usein ilmoittaa itsestään tavalla tai toisella. Se saattaa näyttää epänormaalilta, haista pahalta tai viimeistään sen maistaminen kertoo sen käyttökelvottomuudesta, Honkaniemi neuvoo.

Lue Tero Honkaniemen Lihakoulu-blogista, kuinka paljon ruokaa heitetään turhaan roskiin!

Lue myös:

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat