Älä anna logon hämätä: Nelivedolla ja V6:lla varustettu saksalaisauto on oikeasti Ford – tulossa myös Suomeen
Volkswagenin tuleva Amarok-avolava on saksalaisvalmistajan uudelleenmuotoilema Ford.
Autovalmistajat ovat kautta aikojen tehneet yhteistyötä yli konsernirajojen, etenkin hyötyajoneuvoissa. Tuttua on, että esimerkiksi Toyota Proace ja Peugeot Expert ovat aikalailla samoja autoja. Niin on myös Mercedes-Benz Citanin ja Renault Kangoon laita.
Volkswagenin ja Fordin yhteistyötä saattaa äkkiseltään sekin kuulostaa varsin epäpyhältä allianssilta, mutta kahden autojätin tietotaidon yhdistämisestä on paitsi teknistä ja tuotannollista, myös taloudellista hyötyä valmistajille.
Brändit sen sijaan halutaan pitää tiukasti erillään, ja niin on myös Fordin ja Volkswagenin yhteistyössä. Sen tiimoilta on syntynyt uusi VW Amarok, joka ennättää Suomessa myyntiin vuoden 2023 alkupuolella.
Ford Rangerin tekniikka
Vaikka tekniikka on Ford Rangerin, näkee naamioidustakin Amarokista, että muotoilu on perua jo väistyneestä entisestä Amarokista. Sen valmistus loppui kesällä 2020. Silloin kerrottiin, että valmistuskapasiteettia tarvittiin sähköautojen valmistamiseen.
Suomeen tuodaan vain neliovista Double Cab -versiota, ja täällä vetotapana on aina jatkuva neliveto. Moottori on diesel, joko kolmilitrainen V6 tai kaksilitrainen nelisylinterinen rivimoottori.
Amarokin pituus on 5,35 metriä, eli kymmenen senttiä edeltäjää enemmän. Akseliväli on 3,27 metriä, pidennystä 17,5 senttiä. Kantavuus on maksimissaan 1,2 tonnia ja perävaunumassa maksimissaan 3,5 tonnia.
Varusteluversioita tulee Suomessa saataville kolme: Life, PanAmericana ja Aventura. Kuljettajaa avustavia järjestelmiä kerrotaan olevan yli 30.
Myös tietoviihdejärjestelmä perustuu Fordin Sync 4:ään.
Volkswagen Amarok on ollut sarjatuotannossa vuodesta 2010 lähtien ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 830 000 kappaletta. Uusi Amarok valmistetaan Silvertonissa Etelä-Afrikassa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää