”Älä anna heidän olla ilkeitä minulle” – pienen pojan huoli herätti äidin

Erilaisuus ei saisi äidin mukaan olla syy ilkeyteen. Utelias saa olla, kunhan muistaa ottaa toisen osapuolen huomioon. 

Äiti ja bloggari Jill Robbins julkaisi Facebookin Love What Matters -sivustolla pyynnön kaikille vanhemmille; hän toivoo, että vanhemmat eivät kasvattaisi lapsistaan idiootteja.

Äidin mukaan vanhempien tulisi opettaa uteliaille lapsilleen, kuinka tyydyttää uteliaisuutensa kiltillä tavalla. 

– Tässä on poikani Zack. Hän on seitsemänvuotias ja valmiina aloittamaan toisen luokan. Hänellä on raajojen epämuodostuma, mikä tarkoittaa sitä, että hänen raajansa puuttuvat osittain tai kokonaan, äiti aloittaa ja lisää, että he adoptoivat pojan hänen ollessa kaksivuotias.

Äiti kertoo vanhempien rehellisesti ajatelleen, että raajojen epämuodostumat eivät olisi iso juttu. Viimeisen viiden vuoden aikana poika onkin kiipeillyt, pelannut jalkapalloa, värittänyt, auttanut kotitöissä ja tehnyt monia muita tavallisen pikkupojan elämään liittyviä asioita. Äiti luuli kaiken olen hyvin – aina tähän kesään asti. 

"Puhu heille erilaisuudesta ja huomioon ottamisesta"

Robbins kertoo poikansa toistelleen jo viikkojen ajan pelkäävänsä kouluun palaamista. Kiireinen äiti oli kuitenkin sivuuttanut poikansa lauseet; ei hänen aina niin itsevarmalla ja seurallisella pojallaan voisi olla mitään hätää.

– Ihmiset koulussani saattavat tuijottaa ja kysyä kysymyksiä pikkukädestäni, poika oli kertonut. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Äiti selitti pojalleen hänen kätensä olevan erilainen, joten olisi täysin luonnollista, että ihmiset saattaisivat olla uteliaita sen suhteen. Poika jatkoi kertomalla, että hän oli väsynyt ainaisiin kysymyksiin.

Sitten Zack lausui sanat, jotka saivat äidin vatsan heittämään volttia. 

– Äiti, älä anna heidän olla ilkeitä minulle, poika pyysi.

Puhuttuaan asiasta poika paljasti äidilleen, että jotkut lapset olivat pilkanneet häntä tänä kesänä kesäleirillä. Vaikka äiti ei voinutkaan varmuudella sanoa, oliko herkän pojan tuntema kiusaaminen todellista solvaamista vai vain uteliaisuutta, se sai äidin varpailleen ja pohtimaan erilaisuuteen suhtautumista uudesta näkökulmasta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka uteliaisuus on hyvästä, äiti toivoo ihmisten varmistavan, että kysymysten kohteelle jää tilanteesta hyvä mieli.

– Jos sinulla on lapsi, joka on millään tavalla tai missään suhteessa erilainen, kiinnitä huomiota siihen, miten he kokevat, ajattelevat ja tuntevat. Jos lapsi kokee itsensä pilkan kohteena tai häpeäpaaluna, sillä on merkitystä.

– Ja ole kiltti… älä anna lapsesi olla idiootteja. Puhu heille erilaisuudesta ja huomioon ottamisesta, Robbins lisää.

Lähde: Facebook

***


Lue myös:

    Uusimmat