AL: Diabeteslääkkeiden hinta noussut lakimuutoksen myötä merkittävästi – lääkkeitä jätetään jopa ostamatta

Lakimuutoksen myötä Kela ei enää korvaa diabeteslääkkeistä täyttä hintaa. Vuodenvaihteessa voimaan astunut muutos on Aamulehden mukaan on johtanut joissain apteekeissa jopa siihen, että lääkkeitä jätetään tiskille liian kalliina.

Kuhmalahden sivuapteekin farmaseutti Liisa Alanko kertoo lehdelle, että useat asiakkaat pähkäilevät diabeteslääkkeiden ostamista kuultuaan muutoksen vaikutuksista lääkkeiden hintoihin.

Tätä nykyä diabeteslääkkeiden hinnasta korvataan enää 65 prosenttia, minkä vuoksi lääkkeiden hinta on noussut jopa monikymmenkertaisesti.

Farmaseutin mukaan esimerkiksi kolmen kuukauden lääkeannos Januvia-nimistä diabeteslääkettä maksoi aiemmin 4,5 euroa. Nyt hinta on noin 55 euroa. Victoza-lääke samalle ajalle maksaa nykyään vastaavasti noin 185 euroa reilun neljän euron sijaan.

Aiemmin diabeteslääkkeiden hinta korvattiin kokonaisuudessaan. Kelan kokonaan korvaamista lääkkeistä jää ostajalle maksettavaksi vain 4,5 euron suuruinen omavastuu.

Alanko kertoo Aamulehdelle, että joissain tapauksessa asiakas on jopa jättänyt lääkkeet ostamatta, kun uusi hinta on tuntunut liian kovalta. Hänen mukaansa lääkkeiden ottamatta jättämistä kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan.

– Jos haluaa terveydestään pitää huolta, kannattaa tarkkaan puntaroida, mikä on itselle pitkässä juoksussa hyväksi, hän kommentoi lehdelle.

Päätös korvauksen suuruudesta ei koske insuliineja. 

Lue myös:

    Uusimmat