Aku Louhimies vastaa Ylen jutussa esitettyihin väitteisiin: "Olen ohjaajana epäonnistunut työilmapiirin luomisessa"

"Louhimiehen ohjaustapa ei ole metodinäyttelemistä" 1:16

Ohjaaja Aku Louhimies kommentoi Facebookissa Ylen julkaisemaa artikkelia, jossa useat elokuvatähdet syyttävät ohjaajaa epäinhimillisestä kohtelusta kuvaustilanteissa.

Yle julkaisi tänään artikkelin, jossa lukuisat näyttelijät kertoivat Aku Louhiminen nöyryyttävistä ja alistavista metodeista kuvauksissa. 

Monet naisista kertovat pitkässä jutussa, että Louhimiehellä on tapana kuiskata naisnäyttelijöille, miten surkeita, epäuskottavia tai rumia nämä ovat, jos haluaa saada heidät itkemään tai surullisiksi.

Ohjaaja julkaisi Facebookissa vastineen Ylen tekemään artikkeliin. Louhimies kirjoittaa, että hän on pyrkinyt luomaan tuotannoissaan hyvän yhteishengen ja kunnioittavan ilmapiirin, jossa on epäonnistunut.

Ohjaaja toivoo, että työryhmän jäsenet, jotka ovat kokeneet työilmapiirin ahdistavaksi olisivat tulleet kertomaan tästä hänelle suoraan aiemmin.

 – Yleisradion jutun luettuani koen, että olen ohjaajana epäonnistunut työilmapiirin luomisessa ja tunnen surua siitä, että kunnioittamani ja työni kannalta ratkaisevan tärkeät näyttelijät ovat kokeneet yhteistyömme niin ahdistavana. Toivoisin, että he olisivat voineet puhua minulle aikaisemmin, Louhimies kirjoittaa.


Uuden Tuntemattoman sotilaan ohjaaja kertoo olevansa pahoillaan.

– Olen vilpittömän pahoillani siitä, että en ole tässä onnistunut. Yritän jatkossa ymmärtää myös valtani ja siihen liittyvän vastuun paremmin, mies kirjoittaa.

Aku Louhimies vierailee torstaina 22. maaliskuuta Enbuske, Veitola & Salminen ohjelman kauden avausjaksossa.

Lue myös:

    Uusimmat