Yle: Eturivin näyttelijät syyttävät Aku Louhimiestä nöyryyttämisestä – itketti lapsinäyttelijää kertomalla tämän vanhempien kuolleen

"Louhimiehen ohjaustapa ei ole metodinäyttelemistä" 1:16

Ylen tänä aamuna julkaistussa jutussa useat näyttelijät kertovat elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen nöyryyttävistä ja alistavista metodeista kuvauksissa. Ylen juttua varten on haastateltu muun muassa Pamela TolaaMatleena Kuusniemeä ja Pihla Viitalaa.

Heidän mukaansa Louhimiehen käyttäytyminen kuvauksissa etenkin naisia kohtaan on alistavaa ja joskus sadistista. Muutamien näyttelijöiden kertoman mukaan väkivaltakohtauksissa Louhimies on halunnut aitoa väkivaltaa näyttelemisen sijaan.

Monet naisista kertovat, että Louhimiehellä on tapana kuiskata naisnäyttelijöille, miten surkeita, epäuskottavia tai rumia nämä ovat, jos haluaa saada heidät itkemään tai surullisiksi.

Pihla Viitala kertoo Ylelle, että Louhimies oli Käsky-elokuvan kuvauksissa kuiskannut lapsinäyttelijälle hänen vanhempansa juuri kuolleen saadakseen tämän itkemään. Viitala oli lohduttanut hysteerisenä itkenyttä tyttöä.

– Sen jälkeen juoksin itse vessaan itkemään, Viitala kertoo.

Yksi elokuvan työryhmän jäsenistä vahvistaa Viitalan kertoman, mutta itse Louhimies kiistää asian Ylelle.

Juttu jatkuu viedon jälkeen.

Tuntematon sotilas – miljoonan raja rikki 6:48

Paha maa -elokuvan aikaan Louhimies ehdotti Pamela Tolan mukaan hänelle "seksiterapiaa".

– Hän vinkkasi hotellin yläkerran huoneisiin. Se oli varmaan hänestä hauskaa, mutta minusta törkeää, Tola sanoo.

Louhimies kiistää asian ja sanoo, ettei ole koskaan ehdotellut työtilanteessa seksuaalissävytteisiä asioita.

Louhimiehen mukaan näyttelijät ovat tienneet, mihin ovat suostuneet, kun työskentelevät hänen kanssaan. Louhimies sanoo olevansa epäonnistunut ohjaajan työssään, jos ei ole pystynyt luomaan ilmapiiriä, jossa kaikkien on hyvä olla.

Lue myös:

    Uusimmat