Aku Louhimies kommentoi Tuntemattoman sotilaan roolituskohua: Tehdään ensin ja puhellaan sitten
Ohjaaja Aku Louhimies kertoo, että kiinnostus Tuntematon sotilas -elokuvaa kohtaan on ollut suurta.
Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan näyttelijävalinnat ovat nostattaneet keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Elokuvassa Rokkana nähdään Eero Aho. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Putous-tähdet Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi, joiden lisäksi elokuvaa tähdittävät Juho Milonoff, Johannes Holopainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén ja Arttu Kapulainen.
Roolivalinnoista kummunneissa keskusteluissa osa olisi toivonut elokuvaan muita näyttelijöitä, kuten Martti Suosaloa, Juha Veijosta ja Antti Reiniä.
Osa taas on sitä mieltä, ettei Tuntematon sotilas ole Putous-tähtien paikka.
Roolivalintoihin kohdistunut kritiikki ei ole vielä saavuttanut elokuvan ohjaajaa Aku Louhimiestä.
– En ole vielä ehtinyt tutustumaan palautteeseen. Olen ollut koko viikonlopun kartoittamassa kuvauspaikkoja, Louhimies kertoo maanantaiaamuna MTV.fille ja kehuu suomalaisen metsän kuvauksellisuutta.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Hän ei halua lähteä avaamaan sitä, miten juuri nämä näyttelijät valikoituivat elokuvaan.
– Ammatin etiikkaan kuuluu, ettei näitä valintaprosesseja lähdetä yksityiskohtaisesti avaamaan. Mutta sen voin sanoa, että Suomessa on paljon loistavia ja työintoisia näyttelijöitä.
Osa elokuvan rooleista on vielä jakamatta.
– Ne tullaan tekemään ennen kuin kuvaukset alkavat.
Louhimies toteaa, ettei vielä ole oikea hetki elokuvan ja sen näyttelijävalintojen ruotimiselle.
– Tehdään ensin ja puhellaan sitten lisää, hän kuittaa.
Twitterissä Louhimies olikin uudelleen twiitannut näyttelijä Pekka Strangin twiitin, jossa Strang kirjoittaa monen tietävän Tuntemattomasta sotilaasta paljon, vaikkei elokuvaa ole vielä tehty.
Lisäksi Tuntemattomaan haetaan avustajia Veikkauksen verkkosivujen kanssa. Avustajilla on mahdollisuus päästä esiintymään elokuvassa esimerkiksi rintamasotilaana, lottana tai vaikkapa kyläläisenä. Tarjolla voi myös mahdollisesti olla merkittävämpiäkin rooleja.
Kiinnostus elokuvaa kohtaan on ollut korkea.
– Veikkauksen kautta meille on ilmoittautunut mukaan 14 000 vapaaehtoista, Louhimies kertoo.
Kuvaukset alkavat 8. kesäkuuta. Elokuvalle on Louhimiehen mukaan suunniteltu 80 kuvauspäivää, jotka ulottuvat kesän lisäksi myös syksylle ja talvelle.
Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan budjetti on seitsemän miljoonaa euroa. Elokuvan on määrä tulla ensi-iltaan 27. lokakuuta 2017.
Uusimmat
-
09:35
SM-liigaan siirtynyt kovanaama raivasi tien huipulle nyrkein – joutui hurjaan paikkaan NHL:ssä: "Ei helpoin tilanne"
-
09:27
Sanna Marin osallistui Victoria Beckhamin muotinäytökseen Pariisissa – eturivissä muun muassa Kim Kardashian ja Anna Wintour
-
09:03
Mikko Penttilän tanhutausta on tuonut mukanaan yhden ongelman TTK-treeneihin: "Tällä viikolla on taas käynyt ilmi"
-
08:59
Antti Pennanen nostaa tärkeän huomion Ilveksen raskaasta menestystaakasta – "Haluan sanoittaa"
-
08:53
Ukraina julkaisi videon: Drone paikansi, tykistö iski
-
08:38
Barcelona sai Sergio Ramosilta melkoisen lahjan – Tuomas Virkkusen reaktio kertoi paljon
-
08:38
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 470 sotilasta ja 38 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
08:29
Kun migreenikohtaus iskee, Susannan oikea puoli halvaantuu – oireita ei terveydenhuollossakaan aina ymmärretä: "Henkilökunta on repinyt hiuksista ja naureskellut"
-
08:19
Konkarikyttä kurvasi Opel Kadettilla jututtamaan murhasta epäiltyä miestä – selän takana seissyt vaimo muutti suunnitelmia
-
08:10
Pikavippimarkkinoilla muutos – tässä syy
-
08:03
Mies karautti autolla poliisiaseman sisään ja tuuletti – elinkautinen uhkaa
-
08:01
Mirva-puoliso täräyttää Jukka Rasilalle Amazing Race -ohjelman avausjaksossa: "Olet putkiaivo!"
-
07:58
Lähestymiskiellon noudattamista voidaan pian valvoa esimerkiksi nilkkapannalla
-
07:52
Antti Pennasen tulistumista seurasi harvinainen ratkaisu – sitten keitti Ville Peltosella
-
07:39
Yhdysvaltain nopeimmin kasvava urheilulaji kerää nyt suosiota myös Suomessa – tältä näyttää pickleball
-
07:37
Teemu Suniselta mystinen kommentti "ahdistavista asioista" kesken MM-rallin – ohjasi tallitoverin puheille
-
07:16
KRP:n tutkintaryhmä perkaa nyt kaikki valvontakameranauhat – Vantaan postinjakajan murha pimeänä jo 10 kuukautta
-
07:15
Niska ja hartiat jatkuvasti jumissa? Lääkäri paljastaa todennäköisen syyn, jota moni ei tiedä
-
07:02
Lauri Marjamäki purki raivoaan voimasanoin – palasi tähän kohutuomioon Liiga-ottelun jälkeen: "Kaikkien mielestä oli"
-
07:01
Töllötuomarit nostavat kolme tv-syksyn viihdyttävintä persoonaa – toivovat tätä näyttelijää useampaan ohjelmaan
-
Lataa lisää