Aktiivimalli lisännyt rutkasti te-toimistojen palveluiden kysyntää: "Nyt jo mennään ylikuormalla"

TE-palveluiden kysyntä lisääntynyt hurjasti 2:05

Vuoden alusta käyttöön otettu aktiivimalli on lisännyt painetta ja vauhtia TE-toimistoihin. Esimerkiksi Uudellamaalla kasvua on ollut vuodentakaiseen verrattuna jokaisella osa-alueella.

– Esimerkiksi kaikki valmennustyyppiset toiminnat ovat lisääntyneet kymmeniä ja jopa satoja prosentteja, samoin keskustelut asiakkaiden kanssa, joissa kasvua melkein 160% vuoden takaiseen verrattuna, Uudenmaan te-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoo. 

Etelä-Savon te-toimiston johtaja Sirkka Rytkösen mukaan palveluita on nyt helpompi markkinoida asiakkaille. 

Palveluiden lisääminen vaatisi lisäresursseja 

Työministeri Jari Lindströmin mukaan työllisyysasteen tavoitetta tulisi nostaa nykyisestä tavoitteesta 72 prosentista yli 75 prosenttiin. Tämä lisäisi töitä myös TE-toimistoissa.

Jarmo Ukkosen mukaan jo nyt venyminen tarvittaviin tehtäviin on tiukilla.

– Nyt jo mennään ylikuormalla. Jos halutaan entistä parempaa tulosta, niin sen pitäisi näkyä myös resurssien lisäyksenä. 

Samaa toteaa Sirkka Rytkönen. Jos halutaan vielä ohjausta, henkilökohtaisempaa palvelua niin tarkoittaa lisää resursseja

– Jos halutaan vielä enemmän henkilökohtaisempaa ohjausta ja palvelua, se tarkoittaa lisää resursseja. Osa asiakkaista pärjää verkkopalveluilla, jos työpaikkoja on tarjolla, mutta siitä huolimatta henkilökohtaisen ohjaamisen merkitys korostuu. 


 

Lue myös:

    Uusimmat