AKT aloittaa UPM:n tuotteiden saarron – UPM: Lakot ja tukilakot voivat johtaa "kipeisiin kustannusäästöihin"

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aloittaa maanantaiaamuna satamissa saarron UPM:n tuotteille tukeakseen Paperiliiton ja Sähköliiton lakkoja. Saarron aikana ahtaajat eivät käsittele UPM:n paperia, sellua ja kartonkia. UPM:n toimitusjohtaja varoittaa lakkojen voivan johtaa kustannussäästöihin.

AKT katsoo, että UPM:n kieltäytyminen konsernikohtaisista työehtosopimusneuvotteluista on ideologinen ratkaisu, jonka päämäärä on ammattiliittojen syrjäyttäminen sopimustoiminnasta ja siirtyminen työnantajien saneluun.

– Muuta taustaa vasten on vaikea ymmärtää, miksi sopiminen UPM:n johdolle on niin vaikeata samalla kun monilla muilla aloilla sopimus on saatu aikaiseksi, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko tiedotteessa.

"Suomi yksi parhaista maista harjoittaa yritystoimintaa"

AKT katsoo, että kysymys on ennen kaikkea työntekijöiden oikeudesta järjestäytyä ammattiliittoon ja sitä kautta puolustaa etujaan. 

– Sellaisissa maissa, missä ammattiliitot ovat heikkoja, ei yleensä voi puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, tai edes ihmisoikeuksista, Kokko toteaa.

Kokko huomauttaa, että Suomi on monissa vertailuissa arvioitu yhdeksi parhaista maista harjoittaa yritystoimintaa. Menestyksen taustalla on Kokon mukaan erityisesti ammattiliittojen ja työnantajaliittojen sitoutuminen työehtosopimustoimintaan.

Paperiliiton lakko jatkuu vielä 2 viikkoa

Paperiliitto päätti eilen jatkaa vuodenvaihteessa alkanutta lakkoaan kahdella viikolla.

Lakon on määrä jatkua 19. helmikuuta saakka, ellei sopua synny sitä ennen.

Kiista on pitkittynyt, koska UPM haluaa neuvotella liiketoimintakohtaiset työehtosopimukset viidelle eri liiketoiminnalle ja Paperiliitto haluaa koko konsernin kattavan sopimuksen.

UPM: AKT:n saartotoimet eivät edistä neuvottelujen aloittamista

AKT:n saarto UPM:n tuotteille ei edistä neuvottelujen aloittamista, sanoo UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén tiedotteessa. Hollménin mukaan UPM toivoo edelleen pääsevänsä pian neuvotteluihin Paperiliiton kanssa.

Samalla UPM pitää kiinni tavoitteestaan sopia työehtosopimukset liiketoimintakohtaisesti. Paperiliitto ei ole suostunut neuvottelemaan erillisistä sopimuksista.

UPM:n toimitusjohtaja: Lakot voivat johtaa kustannussäästöihin 

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaa, että lakot ja tukilakot vaikuttavat eniten UPM:n graafista paperia valmistavan henkilöstön tulevaisuuteen. Pesonen sanoo tviitissään seurauksen voivan olla, että kipeät kustannussäästöt ja järjestelyt tulevat väistämättömiksi. 

Pesonen sanoo UPM:n olleen valmis sopimaan tehtaiden tulevaisuudesta, mutta huomauttaa, että tilanne voi muuttua nopeasti.

UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mukaan lakot ja tukilakot voivat tehdä kipeät kustannussäästöt ja järjestelyt väistämättömiksi UPM:n paperituotannossa.

Lue myös:

    Uusimmat