Paperiliitto pidentää UPM:n lakkoa kahdella viikolla

Lakon on määrä jatkua 19. helmikuuta saakka, elleivät osapuolet pääse sopuun.

Paperiliiton hallitus on päättänyt jatkaa lakkoa UPM:n työpaikoilla kahdella viikolla. Lakon on määrä jatkua 19. helmikuuta saakka, elleivät osapuolet pääse sitä ennen sopuun.

Aiemmin Paperiliitto oli ilmoittanut lakon jatkuvan helmikuun 5. päivään asti.

Paperiliiton, Sähköliiton ja Ammattiliitto Pron lakko UPM:n tehtailla alkoi vuoden alussa, eli se on kestänyt pian kolme viikkoa.

Paperiliitto kertoo syyksi lakon jatkamiseen sen, että liiton aloitteet eivät ole saaneet UPM:ssä vastakaikua. Liiton mukaan UPM on ilmoittanut aloittavansa neuvottelut vain, jos ne käydään liiketoimintakohtaisesti ja yhtiön ehdoilla.

Paperiliitto kertoo yrittäneensä saada UPM:n kanssa käynnistettyä yhtiökohtaisen neuvottelun työehtosopimuksesta antamalla sopimukseksi oman esityksensä.

– Sen UPM on hylännyt ilman minkäänlaista vastaesitystä. UPM on myös katkaissut Lappeenrannan biojalostamoa koskevat neuvottelut, jotka ehdittiin aloittaa aiemman sopimuksen pohjalta, Paperiliitto kertoo tiedotteessaan.

Paperiliitto: UPM:n työntekijät ansaitsevat rakentavaa kohtelua

Lakon taustalla on se, että UPM haluaa tehdä Paperiliiton kanssa liiketoimintakohtaiset työehtosopimukset viidelle eri liiketoiminta-alueelle. Yhtiön mukaan liiketoimintakohtainen sopiminen on kilpailukyvyn kannalta välttämätöntä.

Paperiliitto puolestaan haluaa yrityskohtaisen sopimuksen, jollaiset liitto on jo solminut kahden muun suuren metsäyhtiön eli Stora Enson ja Metsä Groupin kanssa.

UPM on lisäksi ilmoittanut, ettei se aio solmia uutta työehtosopimusta toimihenkilöitä edustavan Pron kanssa.

Liitto kertoo hallitusta ihmetyttävän, miten yksi yhtiö ei halua osoittaa arvostusta työntekijöitään kohtaan edistämällä yhteistä sopimista uusista työsopimusehdoista.

– UPM:n työntekijät ansaitsevat yhtä lailla rakentavaa kohtelua ja arvostusta menestyvän metsäyhtiön tuloksentekijöinä, kuten kaikki muut jo sopimuksen tehneiden yritysten työntekijät, toteaa Paperiliiton hallitus tiedotteessa.

UPM kertoo tavoitteekseen päästä yhä neuvottelemaan liiketoimintakohtaisista työehtosopimuksista Paperiliiton kanssa mahdollisimman pian.

– Vasta neuvotteluissa päästään avaamaan osapuolten tavoitteita ja hakemaan yhdessä ratkaisuja. Liiketoimintamme ovat keskenään hyvin erilaisia, ja siksi liiketoimintakohtaiset sopimukset ovat meille aivan olennainen asia, sanoo tiedotteessa UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén.

UPM:n mukaan liiketoimintakohtaisesti sopimalla voidaan huomioida myös paikallisen henkilöstön tarpeet.

Tuotanto pysähdyksissä, UPM voi turvautua ulkomaisiin tehtaisiin

Lakon piirissä olevilla tehtailla tuotanto on kokonaan pysähdyksissä. UPM ei ole julkistanut arviota lakon taloudellisista vaikutuksista, mutta esimerkiksi analyysiyhtiö Inderesin arvion mukaan lakko aiheuttaa yhtiölle muutaman miljoonan euron liikevoiton menetyksen päivää kohden. Siten lakko olisi tähän mennessä leikannut jo kymmeniä miljoonia euroja UPM:n tuloksesta.

UPM kertoo pyrkivänsä vastaamaan asiakaskysyntään lakon aikana mahdollisuuksien mukaan Suomen ulkopuolisilta tehtailtaan.

Myös Sähköliiton on päätettävä piakkoin lakon pidennyksestä, jos se aikoo jatkaa lakkoaan UPM:n tehtailla helmikuun 5. päivän jälkeiseen aikaan. Työriitalain mukaan työnseisauksesta tai sen jatkamisesta pitää ilmoittaa vähintään kaksi viikkoa etukäteen.

Sen sijaan toimihenkilöiden Pro päätti aiemmin tässä kuussa, ettei se jatka UPM:n lakkoaan helmikuulle. Pron lakko on päättymässä tämän viikon lauantaina.

Käräjäoikeus käsittelee UPM:n turvaamistoimihakemusta

UPM teki joulukuun lopulla Helsingin käräjäoikeudelle lakkoa koskevan turvaamistoimihakemuksen. Siinä UPM vaati, että käräjäoikeus määräisi Paperiliiton asettamaan lakkorajat, joilla yhteiskunnan kannalta kriittiset toiminnot rajataan lakon ulkopuolelle.

Hakemus koski UPM:n ja sen tytäryhtiöiden voimalaitoksia ja vedenkäsittelyä Jämsänkoskella, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Raumalla ja Valkeakoskella sekä vedenkäsittelyä Pietarsaaressa.

Asia on yhä käräjäoikeuden käsiteltävänä. Paperiliitto vaatii UPM:n turvaamistoimihakemuksen hylkäämistä perusteettomana. Liiton mukaan työtaistelusta ei ole aiheutunut minkäänlaista välitöntä vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle.

Lue myös:

    Uusimmat