Aki Linnanahde viiksikampanjasta: Haussa Günther-tyyli

Muun muassa juontaja Aki Linnanahde ja muusikko Mato Valtonen kasvattavat marraskuussa starttaavassa Movember-kampanjassa viiksiä hyvän asian puolesta.

Marraskuussa alkavan Movember-kampanjan tarkoituksena on kerätä viiksiä kasvattamalla varoja hyväntekeväisyyteen sekä laajentaa tietoisuutta miesten terveydestä - eritoten eturauhasen syövästä. Tarkoitus on siis kasvattaa mahdollisimman näyttävät viikset ja hankkia niille euroja lahjoittavia tukijoita.

Jo usean vuoden ajana tutut kasvot ovat muuttaneet ulkonäköään marraskuussa näyttävillä viiksillä ja näin on tapahtumassa jälleen tänä vuonna.

Enbuske & Linnanahde Crew’n juontaja Aki Linnanahde aikoo kasvattaa ”Günther”-tyyppiset viikset.

– Olen aina ihaillut miehiä, jotka uskaltavat kasvattaa viikset. Minulle se edustaa vapautta ja rohkeutta, Linnanahde kertoo Movember-infossa.

Linnanahde ei ole mukana pelkästään vapauden ja rohkeuden tavoittelun nimissä.

– Toinen asia eturauhassyövän lisäksi on miesten – ja myös naisten – mielenterveys. Tämä on hauska tapa tehdä työtä tärkeän asian puolesta. Tänä syksynä mielenterveysongelmat ovat nousseet esiin. Esimerkiksi Tapio Suominen meidän talk show’n sohvalla puhui asiasta erittäin avoimesti. Nostan hänelle siitä hattua todella korkealle.

Linnanahteen viiksien kasvatusta voi seurata viikon väliajoin Enbuske & Linnanahde Crew –talk show’n välityksellä. Aki on nyt mukana toista vuotta peräkkäin.

– Viime vuonna lähdin aika iisisti liikkeelle enkä ollut aivan tyytyväinen omaan viiksimalliini. Täksi vuodeksi olen miettinyt sellaista ”Güntheriä”. Viime vuonna minulla oli hyvin perusviikset, ehkä ”kalapuikot”. ”Güntherit” ovat aika tuuheat ja leveät. Sellaiset joita näkee 70-luvun saksalaisissa erotiikkaelokuvissa.

Mato Valtosesta rekkamies Movemberissa?

Mato Valtonen on nyt ensi kertaa mukana kampanjassa ja nauttii heti täysin rinnoin.

– Vähän kateellisena katsoin viime vuonna sivusta, mutta nyt olen itse mukana. Täytyy nyt vähän tarkkailla mitä rajoja kotona asetetaan, mutta kyllä tavoitteena voisi olla sellainen kunnon rekkamies-himoraiskaaja -malli, Valtonen kertoo nauraen omasta viiksimallistaan.

Valtonen painottaa sitä, että minkä tahansa hyväntekeväisyyden osalta parhaat tulokset saavutetaan yleensä, kun ei olla liian haudanvakavia.

– Olen monenlaisessa ollut mukana, on tehty sekä otsa kurtussa että hauskaa pitäen. Kyllähän sen niin on, että hauska aina kiehtoo ja sen takia olen nyt tärkeässä asiassa itsekin mukana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat