Akavan mukaan hallitusohjelma on rakennettu yksipuolisesti – "valtatasapaino keikahtaa helposti työnantajan puolelle"
Tällä viikolla on tiedossa lukuisia vuorokauden mittaisia poliittisia lakkoja.
Ilmoituksia poliittisista työtaistelutoimista on sadellut pääasiassa SAK:n ammattiliitoilta, muun muassa Teollisuusliitolta, Rakennusliitolta ja Sähköliitolta.
Ulosmarsseilla ja lakoilla liitot vastustavat Petteri Orpon hallituksen kaavailemia työelämätoimia ja sosiaaliturvaleikkauksia. Hallitus aikoo esimerkiksi rajoittaa lakko-oikeutta ja leikata ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
SAK on syyttänyt hallitusta siitä, ettei se ymmärrä työmarkkinoita. Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra on samoilla linjoilla.
Kopra katsoo, että hallitusohjelma on rakennettu aika yksipuolisesti ja työelämälainsäädännön muutoksissa on työnantajan näkökulma voimakkaasti mukana.
– Työmarkkinat on kuitenkin yhteistä sopimista ja neuvottelua ja ratkaisuihin pyrkimistä. Se tausta hallitusohjelmassa ei kyllä valitettavasti näy.
Tiistaiaamun Huomenta Suomessa vieraillut Kopra katsoo, että valtatasapaino keikahtaa helposti työnantajan puolelle. Kopran mukaan palkalliseen sopimiseen liittyy paljon kysymyksiä.
– Osapuolten välinen tasapaino työpaikoilla on erittäin tärkeää, jotta päästään kestäviin ja tasapuolisiin lopputuloksiin.
Työntekijäpuolella paikallinen sopiminen on nähty saneluna, jossa toinen osapuoli on neuvotteluissa heikommassa asemassa.
Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula ei näe asiaa näin.
– Ei tietenkään ole sanelua, vaan nimenomaan sopimista. Suomessahan on itse asiassa hyvin vähän mahdollisuuksia yhteiselle tekemiselle ja sitä tietysti pitää lisätä, Makkula sanoo.
Makkulan mukaan asioista kannattaa sopia siellä, missä työtä tehdään.
Lue myös: PAMin Rönni-Sällinen: Heikossa asemassa olevat työntekijät eivät välttämättä uskalla lakkoilla
– Siellä tunnetaan kaikkein parhaiten markkinaolosuhteet ja yrityksen kilpailutilanne, millä tavalla päästään hyvään lopputulokseen ja yritys menestyy.
Kopra sanoo, että tälläkin hetkellä on laajoja työehtosopimuksia, joihin liittyy laajoja mahdollisuuksia sopia asioista toisin työpaikkatasolla.
– Tässä on käytännössä kysymys siitä, että mitkä ovat ne edellytykset, millä tavalla tunnetaan työehtosopimus. Millä tavalla tunnetaan ne mahdollisuudet, miten se sallii paikallisen sopimisen, Kopra sanoo.
MIten poliittiset lakot perustellaan, kun toimenpiteet kohdistuvat sivullisiin yrityksiin? Katso koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää