Tappavaa aivosyöpää sairastava Timo Honkela yrittää tuoda maailmaan rauhan tekoälyllä: "Minulle näytettiin kuoleman ovea ja halusin vielä tehdä jotain"

Timo Honkela kirjoittaa nimen ylös haastattelua sovittaessa.

– Syöpähoitojen sivuvaikutuksena nimet unohtuvat, Honkela harmittelee.

Honkela kertoo saman myös kirjassaan Rauhankone ­– Tekoälytutkijan testamentti. Valittamista asiassa ei Honkelan mukaan ole: "Olen mieluummin huonomuistinen elävä kuin hyvämuistinen kuollut", hän kirjoittaa.

Silmästä katosi näkö

Helsingin yliopiston digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori ja pitkän tutkijanuran tekoälyn parissa tehnyt Honkela on ollut ja on edelleen lähempänä kuolemaa kuin monikaan meistä.

Muutamia vuosia sitten Honkelan toisesta silmästä hämärtyi näkö, kun hän oli lenkillä koiransa kanssa. Kohtaus kesti vain tunnin ja se unohtui, eikä siihen kiinnitetty sen kummempaa huomiota.

Myöhemmin sama toistui. Kansainvälisellä konferenssimatkalla, rankan päivän jälkeen, toisesta silmästä katosi näkö kotonaan. Näkö palautui, mutta Suomeen palattuaan Honkela kävi lääkärissä.

Marraskuussa 2014 Honkelalta todettiin aivosyöpä, joka on varma kuolemantuomio. Honkelan syöpä leikattiin jo samana vuonna, mutta sen uusiutumisprosentti on käytännössä sata.

Leikkauksessa poistettiin myös osa aivoista, minkä seurauksena Honkelan ei näe mitään oikealla silmällään. Aluksi hän saattoi huitaista vaikkapa pöydän oikealla laidalla olevan vesikannun pois pöydän reunalta, mutta nyt hän on jo oppinut elämään tilanteen kanssa.

Honkela onnistuikin, toisin kuin monet muut syöpään sairastuneet, vielä palaamaan töihin. Hän päätti, että ennen kuolemaansa hän haluaa edistää jotain, mikä on hänelle tärkeää: Maailmanrauhaa.

Mistä sellaiseen löytää voimaa sen sijaan, että vain masentuisi ja vetäytyisi maailmasta?

– Minulla oli sisäinen palo liittyen näihin asioihin. Koin, että on jotain sellaista eteenpäin vietävää, jonka tekemisen mahdollisuus perustuu siihen, että olen vielä elossa, Honkela sanoo haastattelussa.

Rankka lapsuus sai tavoittelemaan rauhaa

"Riita poikki ja voita väliin", Honkela kirjoittaa lapsena itkeneensä riiteleville vanhemmilleen.

Honkelan isä oli mennyt sotaan vapaaehtoisena 16-vuotiaana ja menettänyt nuoruutensa rintamalle. Isä kärsi paniikkihäiriöstä, äiti oli masentunut. Riitoja oli paljon.

Honkela kertookin rakkautensa rauhaan ja maailmanrauha-projektin tärkeyden olevan lapsuuden peruja.

– Lapsuus on antanut ymmärrystä siitä, mitä ihmisenä oleminen ja sen vaikeatkin paikat voivat olla. Ja toisaalta siitä, miten sellaisesta voi päästä eteenpäin.

Lapsuuden rankat kokemukset eivät rajoittuneet ainoastaan vanhempien riitoihin. Honkelan äiti teki itsemurhan pojan ollessa 8-vuotias.

Ei varmasti ole liioiteltua sanoa, että Honkelan rakentavuus on poikkeuksellista. Sellaisistakin vastoinkäymisistä kuin äidin kuolema tai syöpä, hän on halunnut oppia ja saada aikaan jotain hyvää.

– Se on sattumaa. Toisaalta hyvä tuuri on ehkä turhan kevyt tapa kuitata tämä, Honkela pohtii.

– Sveitsiläinen psykologi Alice Miller on todennut, että lapsen, joka on huonossa jamassa, voi pelastaa se, että on joku välittävä ihminen. Vaikka tapauksessani oli asioita, jotka menivät todella huonosti, oli ihmisiä, jotka pitivät huolta siitä, etten ollut täysin hukassa.

Honkela kuvailee, että maailma on myös vastannut hänen yritteliäisyyteensä kauniisti.

– Se on kuin keskustelu: olen ehdottanut maailmalle jotain ja maailma on vastannut, että tee vain sitä, mitä olet ollut tekemässä. Jo se, että tämä lähti liikkeelle niin laajasti, on kannustanut pysymään hengissä ja tekemään näitä asioita. Yllättävä sisäinen voima tulee tästä tekemisestä.

Puhelinsovellus voisi ehkäistä jopa sotia

Se laajasti liikkeelle lähtenyt sisäistä voimaa antanut projekti on nimeltään Rauhankone. Rauhankone on paitsi kirja, jonka Honkela on julkaissut tänä vuonna, myös kirjassa esitelty tapa, jolla tekoäly voisi auttaa maailmanrauhan edistämisessä.

Honkela jakaa rauhankoneen kolmeen alueeseen. Tekoäly voisi edistää keskustelijoiden ymmärrystä toistensa tarkoituksesta saman kielen sisällä tai laajemmin eri kulttuurien välillä, ja se voisi auttaa myös ymmärtämään toisten tunteita.

– Miten löydettäisiin tekoälyn avulla myönteisempiä tapoja nähdä toiset ihmiset ja maailma, Honkela muotoilee.

Yksi tapa, miten tämä voisi käytännössä toteutua, olisi puhelinsovellus, joka keräisi tietoa käyttäjästään hieman samaan tapaan, kun sovellukset nykyäänkin keräävät.

Markkinoinnin sijaan sovellus käyttäisi keräämäänsä tietoa siihen, että se kommunikoisi toisen henkilön puhelimeen asennetun, vastaavan sovelluksen kanssa.

– Jos vaikka tässä keskustelussa toteaisimme, että haluamme ymmärtää toisiamme paremmin, voisimme ensin antaa puhelintemme keskustella siitä, millaisia olemme, ja miten me kieltä ymmärrämme. Se voisi joissain tilanteissa muistuttaa, että se, mitä sanot, voidaan ymmärtää eri tavalla kuin tarkoitit.

Samaa voisi laajentaa myös kulttuurien väliseen keskusteluun ja diplomatiaan.

– Kysymys on siitä, miten saataisiin rauhoitettua kokonaistilannetta silloin, kun yksittäiset toimijat yrittävät löytää omaan tilanteeseensa parhaan mahdollisen ratkaisun viemällä tilaa toisilta.

Tekoälyllä maailmanrauhaa muuallakin

Tekoälyn hyödyntäminen rauhanprojektissa on ollut pinnalla muutamia vuosia eikä rauhankone ole ainoa kehitelty ajatus.

Esimerkiksi Stanfordin yliopistolla on oma Peace Innovation Lab, joka keskittyy monialaiseen rauhan edistämiseen ja jossa Honkelakin kertoo vierailleensa. Viime vuonna Honkela järjesti Helsingin yliopistolla positiivisiin tekoälysovelluksiin keskittyvän tapahtuman. Viime toukokuussa taas Helsingissä järjestettiin Peacetech Forum, jossa keskusteltiin tekoälyn mahdollisuuksista maailmanrauhan edistämisessä.

Ilmeinen syy tapahtumien lisääntymiselle on tekoälyn ja koneoppimisen kehitys. Honkelan esittelemän rauhankoneen mahdollistaa se, että kone onnistuu nykyään keräämään valtavan määrän tietoa ja matkimaan ja mallintamaan ihmisen kokemuksen tuomaa osaamista sen pohjalta.

Honkela ei usko, että tekoälyn kaikkia mahdollisuuksia hyödynnetään nykyään edes kansainvälisen tason diplomatiassa tai laajojen oikeudenmukaisuuteen liittyvien kysymyksien ratkaisemisessa.

– En aikanaan tiedä, että hyödynnettäisiin. Toki eri hallitusten tai sotilasjohtajien strategisessa päätöksenteossa käytetään varmasti analyyseja, jotka sisältävät tiedon ja tekstin louhintaa. Pitäisin aika suurena strategisena virheenä, jos ei käytettäisi, Honkela sanoo.

Rauhankoneen erottaa tekoälyn nykyisestä hyödyntämisestä ja Honkelan mukaan myös muista rauhaa ajavista projekteista sen laaja-alaisuus. Usein, kun luonnontieteellisillä ja teknisillä menetelmillä pyritään ratkaisemaan inhimillisiä ongelmia, tapa on Honkelan mukaan liian yksioikoinen.

– Maailma ei ole niin yksinkertainen kuin luonnontieteiden kautta pystytään selittämään. Asioiden kehittyminen on perustunut osaamiseen, joka on perustunut luonnontieteelliseen menetelmistöön, mutta me emme elä tyhjiössä, vaan olemme jatkuvasti jossain kontekstissa. Se on tässä mielestäni hirveän tärkeää.

Maailmanrauha on "priorisointikysymys"

Ensimmäinen askel rauhankoneen käytännön kehittämisessä on Honkelan mukaan kirjan kääntäminen. Suomalaisia ei ole riittävästi, että muutosta saataisiin aikaan vain kotimaisin voimin.

– Pitäisi saada aikaan laajempaa kansainvälistä liikettä. Kehittäjiä, ajattelijoita, ja muita pitäisi saada mukaan viemään tätä asiaa eteenpäin. Siksi on käynnissä se, että kirjaa saataisiin käännettyä monille uusille kielille.

Vaikka kansainvälinen yhteisö innostuisikin, rauhankonetta täytyisi kehitellä vielä vuosia ennen kuin Honkelan hahmottelema sovellus olisi mahdollinen. Yksi suurimmista haasteista on puheen ja sen kaikkien monitulkintaisuuksien tunnistaminen, vaikka puheentunnistus onkin edistynytkin valtavasti viime vuosien aikana.

Toinen kysymys on kapasiteetti. Nykyisillä järjestelmillä ei välttämättä ole tarpeeksi kapasiteettia ymmärtää kaikkia ihmisten käyttämiä sanoja ja niiden tulkintamahdollisuuksia.

– Pitäisi mennä pilvipalveluun. Olen rakentanut kirjani niin, että joidenkin siinä hahmottelemieni asioiden kehitteleminen kestäisi muutamia vuosia, jotkut muut voisivat taas ottaa jopa 20–30 vuotta. 

Kun teknologia on olemassa, kestää vielä aikaa ennen kun lopputulos on nähtävissä. Honkela arvioi, että siihen menisi 50–100 vuotta.

Mutta lopulta se on tahdosta kiinni.

– Kyllä se miljardilla syntyisi. Sehän on pieni raha, tuhannesosa maailman puolustusbudjeteista, ehkä yhden ydinvoimalan hinta. Mutta toki jostain on aloitettava.

– Ei voi vaan mennä käsi ojossa pyytämään miljardia, vaan pitää ensin saada homma liikkeelle ja demonstroida, että jotain saadaan aikaan.

"Sairaudesta huolimatta voi olla olemassa ja läsnä"

Voi olla, ettei Honkela ehdi nähdä lainkaan työnsä tuloksia. Leikkauksen jälkeen syövässä ei ole tapahtunut muutoksia, mutta aivosyöpä uusiutuu käytännössä varmasti.

– Jos tauti on ärhäkkäimmillään, ihmiset kuolevat puolessa vuodessa–vuodessa, mutta jakauma on sellainen, että se voi kestää paljon pidempäänkin.

Honkela kertoo amerikkalaislääkäristä, joka eli 20 vuotta sairastumisensa jälkeen. Hän kehitteli elämäntapaohjeiston siihen, mitä tautia sairastavien kannattaisi tehdä ja miten heidän kannattaisi elää.

– Hän oli tosin 30-vuotias ja mitä vanhempi on, sitä vähemmän elimistöllä on resursseja toimia kasvainta vastaan.

Mutta Honkela yrittää parhaansa. Hän kertoo pyrkivänsä säästämään itseään kaikelta stressiltä ja pitävänsä päivittäin huolta ruokavaliostaan ja yöunistaan.

– On myöhäistä harmitella, että tulipa jätettyä yksi yö nukkumatta, jos kasvain on lähtenyt taas liikkeelle. Elän hyvin tarkasti.

Honkela kertoo olevansa aktiivinen sosiaalisen median vertaistukiryhmässä, jossa voi jakaa sairauteen liittyviä surua, murheita, ideoita ja toiveikkuutta.

Hän toivoo, että kirja, jossa hän hahmottelee rauhankonetta, mutta on myös hyvin avoin omasta elämästään, voi toimia monille samalla tavalla.

– Aivot ovat ihmisille hirveän pyhä paikka. Mielelläni näytän, että voin sairaudesta huolimatta olla olemassa ja läsnä.

– Olen lähtenyt siitä, että tämä on mielenkiintoinen tarina, jonka voi kertoa. Minulle näytettiin kuoleman ovea ihan nenän edessä ja totesin, että nyt voin joko käpertyä ja odotella kuolemaa tai tehdä jotakin. Ajattelin, että miksi turhaan piilotella ja jättää kertomatta se, mitä olen kokenut.