Aivastuspuuska toi 20-vuotiaalle naiselle aikamoisen yllätyksen – 12 vuotta kateissa ollut sormus löytyi viimein!

Elämmekö liian steriilissä maailmassa - allergiat lisääntyvät 6:49
Aivastelu lisääntyy allergioiden myötä, mutta mistä allergioiden lisääntyminen johtuu? Elämmekö jo liian steriilissä maassa? Katso video!

Aivastuspuuska paljasti, mihin brittinainen oli kadottanut syntymäpäivälahjaksi saamansa sormuksen 12 vuotta sitten, kertoo Metro.

– Se oli vain tavallinen päivä, olin istumassa sohvallani ja aloin aivastella runsaasti, ja sitten katsoin nenäliinaan ja olin vain, että "mikä hitto tuo on", kertoo brittiläinen Abigail Thompson, 20, Metron mukaan.

– Tunsin pistävän tunteen, mutta en ajatellut sitä ennen kuin katsoin nenäliinaa.

Aivan tavallinen aivastuspuuska oli tuonut esiin Abigailin 12 vuotta kateissa olleen sormuksen! Sormus oli ollut kaikki nämä vuodet naisen nenässä.

"Ei ollut mitään muuta selitystä"

Kosmetologina toimiva Abigail oli kadottanut sormuksen vuonna 2007. Hän oli saanut sen 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi äidiltään.

Sormus katosi jo muutaman kuukauden päästä sen saamisesta. Kun sormusta ei löytynyt mistään, Abigail ja hänen äitinsä olivat ajatelleet, että ehkä joku tytön ystävistä oli napannut sen.

– Ei ollut mitään muuta selitystä, mihin se olisi voinut kadota, hän sanoo.

Abigailin yllätys olikin melkoinen, kun sormus löytyi nenäliinasta. Hän soitti heti äidilleen, joka oli järkyttynyt löydöstä.

Abigail päätteli äitinsä kanssa, että sormus oli todennäköisesti tarttunut hänen nenäänsä, kun hän oli pienenä kaivanut sitä.

12 vuoden aikana nuori nainen ei ollut kertaakaan tuntenut korua nenässään, eikä hän ollut koskaan kärsinyt esimerkiksi hengittämisongelmista.

Harvinaista, mutta ei yllättävää

Plastiikkakirurgi Naveen Cavale ei ole yllättynyt tapahtuneesta, vaikka se onkin hiukan poikkeuksellinen. Hänen mukaansa lapset usein saavat leluja ja muuta pientä tavaraa jumiin nenäänsä.

– On mahdollista, että se oli vain kiilautunut kiinni ja kun hän on kasvanut, tila, johon se oli kiilautunut, on muuttunut isommaksi, ja se [koru] pystyi vääntelehtimään irti ja tulemaan ulos, Cavale sanoo.

– Näitä juuttuneita asioita ei usein tunne, sillä näillä useilla nenän osilla siellä takana ei ole tuntoa.

Lähteet: Metro, The Sun

Lue myös:

    Uusimmat